lauantai 2. elokuuta 2014

Alkuruoka ankan sisäelimistä


Viime viikonloppuna kokattiin kokonaista ankkaa ja ankan sisäelimistä valmistimme myös alkuruoan. Todellista Mad Cook -meininkiä ja ruoan hyötykäyttöä. Onhan nuo sisäelimet melko hurjan näköisiä, eikä oltu edes varmoja mikä oli mikäkin. Laitoin nyt tuohon kuvaan tekstinä sisäelinten nimet. Mutta jos olen väärässä ja jos joku tietää asiasta enenmmän, niin korjatkaa toki. Päättelimme siis, että ankka sisälsi sydämen, maksan, munuaiset ja kivipiirat. 

Emme edes tienneet kuinka ne kuuluisi kypsentää tai syödä. Päätimme yksinkertaisesti paistaa kaikki pannulla voissa ja lisätä mausteeksi vain suolaa ja pippuria. Kypsät elimet vain viipaloitiin ja aseteltiin paahtoleivän päälle. Lisäksi vielä marinoitua punasipulia ja kuivattua viikunaa (oli tarkoitus käyttää tuoretta, mutta kaupasta ei löytynyt). Mielestäni annoksesta tuli todella kaunis ja herkullisen näköinen.

Entäs se maku sitten? Maksassa ja munuaisissa oli perus sisäelinten maku. Melko voimakas, mutta hyvä. Viikunat ja punasipulit ihanasti makeuttivat ja raikastivat makua. Sydämmen maku oli vieläkin voimakkaampi, todella vahva sisäelin-maku, mutta ei ollenkaan paha. Kivipiiran mausta oli paha sanoa, koska sitä en pystynyt kunnolla syömään. Koostumus oli mielestäni niin hirveän sitkeä, kova ja rapiseva, että pienen pureskelun jälkeen oli pakko sylkäistä pala ulos. Yritin kyllä muutaman kerran uudestaan vielä maistaa kivipiiraa, mutta yksinkertaisesti en vain pitänyt sen koostumuksesta. Mies kyllä söi kaiken ja sanoi maun olevan aika mieto, varsinkin muihin elimiin verrattuna. Ehkä vain valmistimme kivipiirat väärin. Olisikohan pitänyt poistaa jotain kalvoja tai kypsentää elintä kauemmin...?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)