lauantai 27. joulukuuta 2014

Karjalanpiirakat


Joulun aikaan on tullut useampaan otteeseen keiteltyä riisipuuroa. Riisipuuron teemme aina punaiseen maitoon, jolloin siitä saa ihanan mehevän ja sopivan rasvaisen. Välillä puuroa jää hieman yli ja vaikka se onkin hyvää vielä seuraavana päivänä, voi puuroa hyödyntää myös muilla tavoin: vaikka perinteisiin karjalanpiirakoihin.

Varsinkin meillä nuorilla on usein se mielikuva, että karjanlanpiirakoita on hirmu vaikea valmistaa. Ja mielestäni turhaan saarnataan oikeanlaisesta rypytyksestä ja perinteisestä valmistustavasta. Loppujen lopuksi karjalanpiirakat on todella helppo ja nopea tehdä, jos puuro on jo valmiina. Jos piirakoiden ulkonäön suhteen ei ole niin tiukkapipoinen, niin väitän että jokainen osaa nämä valmistaa.

Useimmiten etsin reseptejä netistä, mutta ihan perusohjeissa olen turvautunut yläasteen vanhaan kotitalouskirjaani. Ohjeet ovat hyvin simppeleitä ja kirja onkin saanut osansa ruoka- ja taikinaroiskeista, niin usein sitä on käytetty. Karjanlanpiirakoidenkin kohdalla kirjan yksinkertainen kuvallinen ohje ei pettänyt.


Puuron keitimme seuraavan ohjeen mukaan ja siitä olimme jo syöneet kaksi annosta, joten ehkä hieman yli puolet tästä riitti kuuteentoista piirakkaan. Piirakat valmistimme seuraavana päivänä kylmästä ja hieman jähmettyneemmästä puurosta.


Riisipuuro:


2 dl vettä
2 rkl voita
2 dl puuroriisiä
1 l (punaista) maitoa
ripaus suolaa

Kuumenna kattilasssa vesi ja voi kiehuvaksi. Lisää joukkoon puuroriisi ja anna nesteen imeytyä. Kaada sekaan maito ja hauduta puuro hiljalleen kypsäksi. Sekoita puuroa aluksi hyvin ja muutaman kerran kypsymisen aikana. Puuro kypsyy noin 45 minuutissa. Mausta lopuksi puuro suolalla.


Karjalanpiirakat:


1 dl kylmää vettä
1,5 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 rkl öljyä

riisipuuroa

vettä
reilusti voita


Valmista kuoritaikina sekoittamalla kylmään veteen jauhot, suola ja öljy. Leivo taikinasta tasapaksu tanko ja jaa se 16 osaan. Pyöritä palat palloiksi, litistä kakkaroiksi ja peitä kulholla tai muovilla. Ajele kakkarat piirakkapulikalla (kaulinkin käy) ohuiksi, halkaisijaltaan noin 15 cm:n levyiksi. Ripottele runsaasti jauhoja levyjen väliin, jos säilytät niitä päällekkäin. Harjaa jauhot pois ennen täyttämistä. Säilytä piirakat kulhon tai muovin alla, jotta ne eivät kuivuisi.

Levitä riisipuuroa jokaisen piirakkalevyn keskelle, ei ihan reunaan asti. Taita reunat täytteen päälle ja rypytä aivan reunasta etusormilla. Paista piirakoita 250 asteisessa uuniisa noin 15 minuuttia, kunnes ne saavat väriä. Kasta valmiit piirakat kattilassa kuumassa voi-vesiseoksessa. Tarjoile piirakat munavoin kera.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulu on taas, joulu on taas...

kattilat täynnä puuroo...

Ja muita asioita joita jouluumme kuuluu:

pienen pieni joulukuusi
joulun tuoksua
lahjojen paketointia
antamisen iloa
yhdessä oloa
herkuttelua
lisää herkuttelua
luontoa
itsetehtyjä koristeita
saamisen iloa
hupia
leivontaa
koristelua
epäonnistumisia
ja niiden pelastuksia?

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!
Muistakaa herkutella ja rentoutua :D

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Uskomattoman hyvä ja terveellinen taatelikakku



Olen aina joulun aikaan leiponut perinteistä taatelikakkua, johon tulee runsaasti sokeria, voita ja jauhoja. Tälläistä kakkua suunnittelin tänä vuonnakin tekeväni jouluksi, mutta päätin kuitenkin ennen joulua kokeilla toisenlaista kakkua. Innostuin tästä ohjeesta, koska se ei sisällä lainkaan lisättyä sokeria, mutta ei myöskään voita tai vehnäjauhoja. Kakusta tuli niin mehevä ja herkullinen, joten päätettiin että tätä tehdään jouluksikin.

Ohjeen löysin siis terveen hyvää -blogista, josta olen nykyisin bongaillut paljon hyviä reseptejä. Ohjeessa varoiteltiin käyttämästä kuivattuja taateleita, jotka on puristettu kuutioksi, mutta uhmasin ohjetta ja käytin silti, koska niitä sattui kaapissa olemaan. Käytin vain hieman enemmän kahvia, jotta taatelit imeytyisivät mahdollisimman mehukkaiksi. Myöskään pomeranssin kuorta minulla ei ollut, joten jätin senkin kakusta pois. Muokkasinkin ohjetta sellaiseksi miten itse tein kakun.

Kakun leipominen on myös hyvä syy pyytä ystävät kylään, koska pitäähän jonkun auttaa tämä syömään pois ennen joulua, jotta voisi sitten taas leipoa uuden ;)


Ohje:


250 g kuivattuja taateleita
1,5 dl kahvia
100 g mantelijauhetta
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl muskottipähkinää
1/4 tl pomeranssinkuorta
1/4 tl inkiväärijauhetta
3 kananmunaa
50 g tummaa suklaata


Liota taateleita kahvissa ainakin kaksi tuntia. Käytä taateleista 200 grammaa soseeseen ja säästä loput sattumiksi (näitä ei siis tarvitse liottaa edes jos käytät kuivattuja). Soseuta taatelit (ja kahvi) sauvasekoittimella.

Paloittele suklaa ja taatelisattumat. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet yhteen, myös suklaa ja taatelisattumat. Vatkaa kananmunat puhtaassa kulhossa sähkövatkaimella kuohkeiksi (noin 3 minuuttia). Lisää kananmunat taateliseokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi niin, ettei kuohkeus katoa. Lisää kuivat aineet ja sekoita.

Voitele öljyllä kuivakakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa alatasolla 30-40 minuuttia tai kunnes hammastikkuun ei tartu taikinaa. (Peitä kakku foliolla ja laske alatasolle, jos pohja saa liikaa väriä.)

Kumoa valmis kakku lautaselle. Siivilöi päälle halutessasi tomusokeria tai kookosjauhoja lumihunnuksi.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Värikästä ruokaa: nieriää, muusia ja fenkolia


Olin kaupassa ostamassa nieriäfileitä ja piti siinä sitten miettiä jokin hyvä lisuke kalalle. Bongasin kaupasta sinivioletteja BlueKongo perunoita ja päätin napata niitä mukaan. Tarkoitus oli kokata vähän erilaisempi ateria ja leikitellä väreillä. Ideana oli oranssi kala, sininen muusi ja vihreät fenkolit. Aivan niin värikästä lopputuloksesta ei tullut kuin olin kuvitellut, koska värit olivat vähän kuviteltua haaleammat. Mutta maukasta ruoka toki oli ja melko simppeliä.

Sinisistä perunoista muusi valmistuu aivan samalla tavalla kuin tavallisista jauhoisista perunoista.  Fenkolit suikaloitiin ja kuullotettiin kevyesti kasarissa tilkassa öljyä. Ne maustetiin suolalla ja pippurilla, ja sitten päälle reilu loraus valkoviiniä. Fenkolit haudutetaan viinissä kypsiksi. Kun fenkolit ovat kypsiä ne nostetaan pois viinistä ja sekaan voi lisätä hieman jauhoja ja huoneenlämpöistä voita pieninä nokareina. Ne vispataan joukkoon ja näin syntyy helppo kastike.

Kalaa ei paistettu tällä kertaa öljyssä tai voissa vaan pelkällä suolalla. Pannu kuumennettiin siis todella kuumaksi, siihen ripoteltiin suolaa ja laitettiin kalat paistumaan nahkapuoli alaspäin. Kaloja ei liikutella vaan annetaan rauhassa nahan paistua rapeaksi. Päälipuolelle voi nyt ripotella suolaa ja pippuria ja vasta aivan lopuksi kala käännetään hetkeksi toisinpäin paistumaan. Tällä tavalla suolassa paistamalla saa todella rapean nahan ja yhtään rasvaa ei räisky mihinkään.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jouluinen mannapuuro



Tarkoitus oli valmistaa aamupalaksi ihan tavallista mannapuuroa, mutta jostain sain kuitenkin idean maustaa mannapuuroa jotenkin. Ajattelin kanelin ja kardemumman tuovan sopivan jouluista makua puuroon. Ja hyväähän siitä tuli, jos siis pitää kanelista ja kardemummasta, ne nimittäin maistuvat aika voimakkaasti tässä. Puurosta saa vieläkin herkullisempaa jos päälle murentaa yhden piparkakun ja myös sokeria voi lisätä joukkoon, jos haluaa makeamman herkun. Puuro on hyvää perinteisesti lämpimänä, mutta myös kylmänä se oli hyvää välipalaa.

Ohje (n. 4 annosta):


1 litra maitoa
1,5 dl mannasuurimoita
ripaus suolaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
(sokeria)

Kuumenna maito kiehuvaksi samalla sekoittaen. Ripottele sekaan mannasuurimot ja sekoita huolellisesti. Hauduta puuro kypsäksi miedolla lämmöllä, noin 10 minuuttia. Mausta suolalla, kanelilla, kardemummalla ja halutessasi sokerilla. Tarjoile halutessasi maidon, sokerin ja/tai murennetun piparkakun kera.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Teriyaki ankkaa, vihreitä papuja, siitakesieniä ja kurpitsapyrettä




Syntymäpäiväni aasialaishenkisen menun pääruoaksi valmistimme teriyakilla maustettua ankkaa ja lisukkeeksi vihreitä papuja ja siitakesieniä sekä kurpitsapyrettä. Annos viimeisteltiin seesaminsiemenillä, korianterilla ja chilillä.

Tästä ruoasta ei nyt kunnollista reseptiä ole kirjoitettu muistiin, mutta ruoka on loppujen lopuksi todella yksinkertainen ja helppo valmistaa.

Yhdestä ankanrinnasta riittää kahteen annokseen. Sulanut ankanrinta otetaan ajoissa huoneenlämpöön. Nahkaan viilletään ristiviillot, varo viiltämästä lihaan asti. Ankka laitetaan rasva puoli alaspäin paistinpannulle, käännetään lämpö päälle ja annetaan pikkuhiljaa rasvan sulaa ja pinnan ruskistua ja rapsakoitua. Sitten ankka käännetään ja ruskistetaan myös toiselta puolen. Ankanrinta siirretään lautaselle, sivellään teriyaki-kastiketta joka puolelle ja jätetään odottamaan.

Sillä aikaa voi paahtaa kurpitsat uunissa. Käytettiin tähän butternut-(eli myski-)kurpitsaa, josta en ole ennen valmistanut mitään. Paahdetun kurpitsan maku oli ihanan voinen ja pähkinäinen, juuri kuten nimi butternut antaa ymmärtää. Kurpitsa siis paloiteltiin lohkoiksi, kuorittiin ja poistettiin siemenet. Lohkot laitettiin uunipellille, siveltiin päälle öljyä ja suolaa, ja paahdettiin 225 asteisessa uunissa kypsiksi (noin 25 minuuttia).

Kurpitsojen paahtamisen jälkeen ankanrinnan voi siirtää uuniin kypsymään. Ankkaan laitetaan lämpömittari ja sitä kypsennetään 150 asteisessa uunissa kunnes sisälämpötila on  55 astetta. Kun ankka on kypsää se otetaan uunista pois ja laitetaan vielä hetkeksi folioon vetäytymään. Kypsä ankka viipaloidaan ja leikkuupinnalle kannattaa ripotella hieman suolaa.

Ankan kypsyessä uunissa valmistetaan muut lisukkeet. Käytimme tähän vain pakaste vihreitä papuja, niitä keitettiin hetki suolalla maustetussa vedessä, jäähdytettiin ja valutettiin. Siitakesienet viipaloitiin ja laitettiin paistumaan ankanrasvaan samalle pannulle jossa ankka oli paistunut. Näin vihanneksiin saadaan upea maku ankanrasvasta. Kun sienet ovat hetken paistuneet, lisää myös pavut pannulle. Mausta mustapippurilla ja tarvittaessa suolalla. Laita paahdetut kurpitsalohkot kattilaan tai kulhoon, lisää joukkoon reilu nokare huoneenlämpöistä voita ja sekoita sileäksi sauvasekoittimella.

Kokoa annokset levittämällä pohjalle paistettuja kasviksia, lisää päälle viipaloitua ankanrintaa, pursota tai annostele lusikalla reunoille kurpitsapyrettä. Viimeistele ripottelemalla päälle seesaminsiemeniä ja hienonnettua tuoretta chiliä sekä korianteria.


tiistai 9. joulukuuta 2014

Marinoidut jättikatkaravut ja nuudelisalaatti



Minun on aina ollut vaikea nimetä vain yhtä tiettyä lempiruokaa, kuitenkin aasialaiset ruoat ovat aina olleet listan kärkipäässä. Jotenkin se tulinen, kirpeä, suolainen ja makea maku vain toimii todella hyvin. Inkiväärin, chilin ja valkosipulin yhdistelmä on vain niin herkullinen, puhumattakaan korianterista joka viimeistelee ihanasti aasialaiset ruoat.

Niinpä kun sain syntymäpäivänäni suunnitella menun, valitsin tietysti aasialaista. Alkuruoaksi olikin todella raikasta nuudelisalaattia ja päällä herkullisia marinoituja jättikatkaravun pyrstöjä sekä avokadoa.


Marinoidut jättikatkaravut (kahdelle):


10 jättikatkaravun pyrstöä
3 cm pala inkivääriä
2 valkosipulin kynttä
1 mieto chili
hieman limen kuorta raastettuna
ripaus suolaa
ripaus ruokokidesokeria
öljyä
pieni kourallinen korianteria


Sulata ravut ja tarvittaessa kuori ne ja poista peräsuoli. Kuori ja raasta inkivääri ja valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Hienonna myös korianteri. Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään, lisää ravut ja sekoita hyvin. Laita ravut marinadin kanssa esimerkiksi muovipussiin ja jääkaappiin. Anna marinoitua vähintään puoli tuntia. Paista sitten ravut kypsiksi pannulla tilkassa öljyä. Varo kypsentämästä liikaa.




Nuudelisalaatti:


kastike
1 rkl soijakastiketta
1/2 mieto chili hienonnettuna
1/2 limen mehu
3 tl miriniä (voit käyttää myös sokeria)
1/2 rkl kalakastiketta
pieni kourallinen korianteria hienonnettuna

2 pientä porkkanaa
pala retikkaa (n. 100 g)
1 (ei kovin kypsä) mango
2 laattaa ohuita riisinuudeleita tai lasinuudeleita

Valmista ensin kastike kulhon pohjalle sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Laita nuudelit kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi, älä keitä tai kypsennä liikaa. Huuhtele ne kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Pilko porkkanat, retikka ja mango hyvin ohuiksi suikaleiksi. Lisää kastikkeen joukkoon jäähtyneet nuudelit sekä kasvikset. Sekoita hyvin ja anna maustua hetki jääkaapissa.

torstai 4. joulukuuta 2014

Terveelliset suklaa-banaani-pannukakut


Olen todella innostunut näistä herkuista joihin ei tule lainkaan sokeria. Vaikka sokerilakossa onkin, voi näköjään silti herkutella. Nämä pannarit näin Vapun valtakunta ohjelmassa, jossa vappu kokkasi brunssille terveellisiä banaanipannukakkuja. Tuunasin reseptiä lisäämällä kaakaojauhetta ja lisukkeeksi tarjoilin vaniljalla maustettua rahkaa sekä kesällä itsepoimittuja mustikoita ja vadelmia. Nami, niin herkullista mutta silti terveellistä ja todella yksinkertaista.

Ohje (yhdelle tai kahdelle):


1 kypsä banaani
2 kananmunaa
3 tl tummaa kaakaojauhetta

Sekoita ainekset tasaiseksi esimerkiksi sauvasekoittimella. Paista pannulla öljyssä pieniä pannukakkuja.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Pikkujouluruokaa


Joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, mutta vielä ei ole kunnolla päässyt joulutunnelmasta nauttimaan. Ulkona ei ole yhtään lunta eikä valoisia tunteja tunnu olevan päivässä yhtään. Koulukiireet painavat päälle ja stressi on kova. Jouluvalmisteluille ei tunnu olevan yhtään aikaan ja lahjojakin on vielä hankkimatta. Koti on hirveän sotkuinen eikä jouluvaloja tai -koristeita ole ehtinyt vielä laittaa.

Onneksi näin kiireisenä ja pimeänä aikana suurta iloa ja valoa tuo hyvien ystävien kanssa vietetyt pikkujoulut. Pienet juhlat ja hyvät ruoat piristävät kummasti kiireistä arkea. Kunnollisia kuviakaan en ehtinyt räpsimään viime viikonlopun pikkujouluista, mutta onneksi herkkuruoasta sain edes yhden otoksen.

Kinkkua tai muita jouluruokia ei välttämättä tee vielä mieli tai ainakaan niitä ei jaksa vielä kokata. Siispä pikkujouluruoaksi sopii jokin helppo ja herkullinen ruoka, jossa on kuitenkin jotain jouluista tunnelmaa. Minulle ainakin jouluruokien lemppareita on erilaiset kalat, joten valmistimmekin siis kylmäsavulohesta piirakan. Lisäksi oli ihana jouluun sopiva salaatti, jossa oli päärynöitä, pähkinöitä ja sinihomejuustoa.

Löysin ohjeen jossa sanottiin kyseisen piirakan olevan paras kylmäsavulohipiirakka, pitihän tähän väitteeseen siis luottaa ja kokeilla reseptiä. (Ohje täältä ja alkuperäinen versio tässä.) Meidän versiossamme käytettiin hieman enemmän lohta, vähemmän purjoa ja jätimme tillin kokonaan pois. Kypsensimme myös piirakkataikinaa hetken ennen täytteeen levittämistä.

Salattiin voi käyttää mitä vain haluamaansa salaattia tai salaattisekoitusta. Meillä oli yksinkertaisesti jääsalaattia. Kurkkua ja tomaattia voi laittaa tai jättää ne halutessaan pois. Salaattiin lisätään kuorittua ja kuutioitua päärynää. Pähkinöinä voi käyttää omia lemppareitaan, meillä oli cashew-pähkinöitä, myös esimerkiksi saksan- tai pekaanipähkinät olisivat hyviä. Sitten salaattiin lisätään sinihomejuustoa. Ainekset vain sekaisin ja nauttimaan piirakan tai muun jouluisen ruoan kanssa.

Jälkkäriksi sopii hyvin vaikka glögi kera juustojen, piparien ja hedelmien.

Kylmäsavulohipiirakka:


valmis piirakkapohja
400 g kylmäsavulohta
1 purjo
(tuoretta tilliä)
150 g juustoraastetta
puolikkaan sitruunan mehu
2 dl kermaa
3 kananmunaa
paistamiseen öljyä
mustapippuria
(suolaa)

Painele piirakkataikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Paista sitä 200 asteisessa uunissa hieman alle kymmenen minuuttia. Halkaise ja pese purjo. Pilko se ja pehmitä pannulla öljyssä. Sekoita joukkoon paloiteltu lohi ja halutessasi tilliä, enää ei tarvitse siis kypsentää. Kaada täyte taikinan päälle. Sekoita kerma ja kananmunat keskenään, mausta mustapippurilla, sitruunalla ja halutessasi suolalla. Kaada seos vuokaan. Ripota pinnalle juustoraastetta. Paista uunin keskitasossa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Anna piirakan vetäytyä muutamia minuutteja ennen tarjoilua.