torstai 29. toukokuuta 2014

Bataattiburgerit ja täytetyt pekoni-herkkusienet grillissä



Näihin hampurilaisiin tulee sämpulöiden tilalle mehevät bataattiviipaleet. Paljon terveellisempi ja maukkaampi vaihtoehto perinteiselle "vehnäpullalle". Hampurilaiset ovat ihana grilliruoka, mutta voi näitä toki uunissakin tehdä.

Bataattiburgereihin tarvitset riittävän leveän bataatin, josta saa sopivan kokoisia siivuja. Siivuja tarvitsee kaksi kertaa syöjien määrän. Itse käytimme neljälle hengelle kaksi isoa bataattia, joista sai sopivasti kahdeksan isoa viipaletta ja päädyistä tuli muutamia ekstra viipaleita. Bataatti pestiin, siivutettiin, siveltiin öljyllä ja maustettiin suolalla sekä pippurilla. Viipaleita grillattiin riittävän kauan kunnes ne kypsyivät.

Pihviksi voi valmistaa itse jauhelihapihvin tai ostaa kaupasta jauhelihapihihvejä tai kokolihapihvejä. Me käytimme valmiiksi marinoituja kasslerpihvejä, jotka grillasimme vain ihan tavalliseen tapaan (pakkauksessa ohjeet).

Hampurilaisen väliin tuli myös salaatin lehti, juustoa, ketsuppia ja majoneesia. Mutta tässäkin vain taivas on rajana mitä kukin haluaa burgeriinsa laittaa.

Burgereiden lisäksi teimme tuorejuusto-täytteisiä pekoniin käärittyjä herkkusieniä. Sienistä poistettiin kanta, laiteettiin sisälle paljon tuorejuustoa ja kääritteiin ympärille kaksi pekoniviipaletta. Käytimme uutuusmakua savuinen BBQ-tuorejuustoa, mutta mikä maku vain käy ja myös esimerkiksi sinihomejuusto on hyvää sienen sisällä.


maanantai 26. toukokuuta 2014

Raparperi-mansikkakeitto



Näin keväällä kaikki paikat pursuavat erilaisia raparperi-reseptejä. On piirakoita, muffinseja, kakkuja, paistoksia, pullia, leivoksia, yms. Ne ovat kuitenkin yleensä melko epäterveellisiä, kaiken sen sokerin ja vehnäjauhojen takia. Halusin siis tehdä jotain vähemmän epäterveellistä saamistamme raparpereista. Päädyin siis perinteiseen raparperi-mansikkakeittoon, johon lisäsin hieman tuoretta minttua. Käytin pakastimesta löytyneitä mansikoita, mutta tuoreetkin toki käy. Raparperikeitto on herkullista sellaisenaan tai puuron kanssa.

Ohje:


n. 400 g raparperia
250 g pakastemansikoita
1 dl sokeria
1 l vettä
3 rkl maizena-suurustetta + n. 1/2 dl vettä
(muutama mintun lehti)

Pese raparperit ja pilko ne sentin paloiksi. Jos haluat voit myös kuoria raparperit kevyesti, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Laita raparperit kattilaan ja lisää vesi sekä sokeri. Keitä kunnes raparperit hajoavat ja lisää sitten mansikat. Keitä vielä muutama minuutti ja tarkista maku. Sekoita maizena pieneen vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana kiehuvan keiton joukkoon koko ajan sekoittaen. Keitä vielä pari minuuttia ja halutessasi silppua esimerkiksi saksilla tuoreita mintun lehtiä joukkoon. Siirrä keitto jäähtymään.



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Makaronilaatikko soijarouheella ja nokkosella


Soijarouheesta on tullut meidän suosikki lihan korvikkeena, koska se on niin helppokäyttöistä ja maukasta. Se on myös todella terveellistä ja edullista. Varsinkin makaronilaatikossa soijarouhe on erityisen hyvää. Väittäisin melkein, että moni ei huomaisi eroa jauhelihan ja soijan välillä, kunhan on kunnon mausteet. Käytin soijarouheeseen makua antamaan jääkaapista löytyneet anjovisfileet, jotka ihanasti sulavat soijan joukkoon ja antavat hyvän maun. Anjovisfileet voi hyvin jättää pois, paitsi jos niitä sattuu avattu rasia jääkaapista löytymään.

Tällä kertaa halusimme kuitenkin kokeilla erilaista makaronilaatikkoa. Tästä tuli vihreä ja vieläkin terveellisempi vaihtoehto tavalliselle laatikolle. Käytimme nimittäin yhden pussillisen pakastettua nokkosta. Tuoretta tai kuivattuakin nokkosta voi käyttää, mutta määrä taitaa silloin olla eri. Myös esimerkiksi pinaatti, rucola tai voikukanlehdet voisivat sopia tähän.

Viimekertainen nokkoskokeilu keiton muodossa ei ollut loppujen lopuksi erityisen hyvää. En nyt sanoisi, että pahaa oli, mutta jotenkin hassun ruohomaista ja nokkoset taisivat olla liian isoina paloina. Pitäähän nokkoselle antaa uusi mahdollisuus, kun sitä nyt tuli niin paljon kerättyä. Ja sanotaanhan, että uusi ruoka vaati ainakin seitsemän maistamiskertaa. Tässä ruoassa nokkonen ei maistu niin voimakkaasti ja on jopa todella herkullista. Ruokaa on kiva syödä, kun miettii mitä kaikkia vitamiineja ja terveysvaikutuksia sillä on.





Ohje:


400 g makaronia
2 dl soijarouhetta
n. 4,5 dl kasvislientä
1 iso tai 2 pientä sipulia
5 valkosipulin kynttä (tai maun mukaan)
2 tl tomaattipyrettä
(n. 5 kpl anjovisfileitä)
3 kananmunaa
6 dl maitoa
n. 150 g ryöpättyä hienonnettua pakastenokkosta
suolaa
musta- ja/tai valkopippuria
cayannepippuria
öljyä
voita

Keitä makaronit kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Ei kannata kuitenkaan keittää aivan ylikypsäksi, koska se kypsyy vielä uunissa. Valuta vesi pois kypsistä makaroneista.

Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja kuullota sipuleita siinä. Lisää soijarouhe ja paista sitä hetki sipuleiden kanssa. Lisää sitten kasvislientä hieman kerrallaan, kunnes kaikki neste on imeytynyt. Lisää myös tomaattipyree ja jos haluat niin hienonnetut anjovisfileet. Kypsennä vielä hetki ja tarkista maku.

Sekoita keskenään munat, maito ja hienonnettu nokkonen. Lisää suolaa, pippuria ja cayannepippuria, joita saa olla melko paljon, koska nokkonen kaipaa paljon mausteita.

Voitele uunivuoka ja lisää siihen kerroksittain makaronia ja soijarouhetta. Kaada joukkoon munamaito ja sekoita hieman. Päälle voi lisätä vielä muutaman nokareen voita.

Paista 175 asteisessa uunissa noin tunti ja anna vetäytyä vielä hetki.






lauantai 24. toukokuuta 2014

Sushi



Juhlapäivän kunniaksi valmistettiin molempien lempiruokaa: sushia! Ja jälkkäriksi meillä oli maailman parasta kakkua.

Perinteisesti ollaan täytetty makirullat lohella, surimipuikoilla, kurkulla ja avokadolla. Näillä muutamalla raaka-aineella saa jo tosi herkullisia susheja. Tällä kertaa ostimme lohen tilalle siikaa ja teimme vielä japanilaista makeaa munakasta, jonka ohjeen löysin Campasimpukan blogista. Teimme puolet tuosta ohjeesta, eli käytimme kolme kananmunaa.












Riisin keitimme tällä kertaa tämän ohjeen mukaan. Käytämme aina puuroriisiä sushin valmistukseen. Se on huomattavasti halvempaa ja maku sekä koostumus ovat samanlaisia kuin kalliissa sushiriisissä. Mielipidekysymys toki tämä. Tärkeintä riisin valmistuksessa on kunnon maustaminen etikalla, ettei riisi vain jää mauttomaksi.



Makirullien valmistus on helppoa ja parhaiten oppii tekemällä ja kokeilemalla. Bambumatto on hyvä apuväline rullauksessa. Merilevä arkki laitetaan maton päälle kiiltävämpi puoli alaspäin, siihen leviteään ohut kerros riisiä, noin puoleen väliin asti. Sitten riisin päälle pieni sipaisu wasabia, jonka päälle voi laittaa haluamiaan täytteitä. Lopuksi kastetaan sormia vesiastiassa ja sipaistaan levän yläreunaan vettä, jolloin se pehmenee ja rulla tarttuu kiinni. Sen jälkeen seuraa se vaikein osuus, rullaus, jossa vain harjoitus tekee mestarin. Aluksi rullat voivat jäädä löysiksi ja oudon mallisiksi, mutta kyllä tämän taidon oppii nopeasti. Tästä on varmaan Youtubessa paljon ohjevideoita, jos kaipaa lisää neuvoja.

makirulla siialla, avokadolla ja seesaminsiemenillä
makirulla kurkulla ja surimilla




Valmiista rullasta kannattaa leikata päädyt pois ja sitten rulla kahdeksaan osaan. Kannattaa käyttää todella terävää veistä ja sitä voi välillä kastaa vedellä, jos tuntuu jäävän tahmaiseksi riisistä. Sushin kanssa tarjoillaan wasabia, soijakastiketta ja sushi-inkivääriä, garia.



torstai 22. toukokuuta 2014

Piknik-eväät: croissantit marinoidulla paprikalla ja kanalla & hedelmäsalaatti

Ihana ilma, seura ja eväät - ainekset täydelliseen piknikkiin!





Meillä eväiksi valmistui tällä kertaa croissantit täytettynä kanafileillä, marinoidulla paprikalla ja saalaatilla, sekä jälkiruoaksi raikas hedelmäsalaatti. Nämä herkut on helppo valmistaa kotona ja ottaa mukaan ulos. Esivalmistelut, kuten kanan ja paprikan kypsennys ja marinointi, voi hyvin tehdä jo edellisenä päivänä.

Hedelmäsalaattiin tuli mangoa, appelsiinia ja kiiviä. Niiden lisäksi vielä hieman appelsiinin ja limen mehua sekä muutama hienonnettu mintun lehti. Todella raikas ja ei liian makea herkku piknikille.

Käytettiin vain kaupan valmiita esikypsennettyjä croissantteja, jotka paistettiin uunissa. Niiden sisälle yksi salaatin lehti, kanaa ja paprikaa.

Kanafileet paistettiin pannulla kypsäksi ja maustettiin suolalla sekä pippurilla. Tein myös näille marinadin, johon tuli kaksi valkosipulin kynttä hienonnettuna, tuoretta timjamia, hieman oliiviöljyä ja kanoista valunut paistoliemi. Kääntelin siinä kypsennettyjä kanoja ja laitoin ne sitten marinadin kanssa muovipussiin maustumaan. Pussi jääkaappin ja seuraavana päivänä vain viipalointi.






















Paprikoista tulee ihan makeita ja mehukkaita, kun kuoren polttaa ja kuorii sen pois, jonka jälkeen antaa paprikoiden maustua marinadissa.


Marinoitu paprika:


1 paprika
1/2 limen mehu (sitruunakin käy)
1 rkl oliiviöljyä
2 tl sokeria
suolaa
pippuria
tuoretta timjamia

Kuumenna uunin grillivastukset todella kuumiksi. Pilko paprikat neljään osaan ja poista siemenet. Laita paprikat uunipellille leivinpaperin päälle ja paista hetki uunin yläosassa. Paprikoiden pinta kuuluu palaa ja paprikoiden hieman pehmetä. Varo kuitenkin ettei pala liikaa tai ettei leivinpaperi syty tuleen. Kun paprikoiden pinta on tummunut, nosta ne pois uunista ja anna jäähtyä.

Sekoita sillä aikaa kaikki marinadin ainekset keskenään. Vedä kuori irti jäähtyneistä paprikoista ja suikaloi paprikat. Laita ne marinadiin ja anna mausta mielellään yön yli jääkaapissa.



keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Suklaa-kirsikkakakku

Lautanen jäi hieman epäsiistiksi...


Inspiraation kakkuun sain tuliaiseksi saamastamme Kirsberry Cherry Speciality väkevästä kirsikkaviinistä, jonka mietin sopivan loistavasti suklaan kanssa. Heti sain idean suklaa-kirsikkakakusta, jossa olisi Kirsberryä. Olen vain viime aikoina syönyt terveellisesti ja jättänyt turhat herkut pois, joten kakkua en ole muuten vain viitsinyt leipoa. Tällä viikolla meillä oli onneksi juhlapäivä, johon sopi täydellisesti tämä sydämen muotoinen herkullinen kakku. Kakku kannattaa tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä, jotta se ehtii kunnolla jähmettyä. Mekin pääsemme vasta huomenna nauttimaan tästä herkusta.

Sydämen muotoisen kakun saa leikkaamalla pohjan neljään osaan ja jokaisesta osasta leikkaamalla kaavalla sydämen. Sopivan kaavan saa tehtyä, kun mittaa kakkupohjan säteen ja leikkaa sitten paperista tämän säteen kokoisen ja suorakulmaisen sektorin. Sektorista saa helposti piirrettyä sydämen. Toivottavasti ei ollut liian monimutkainen matemaattinen selitys...

Halutessasi kakusta alkoholittoman voi Kirsberryn korvata säilykekirsikoiden liemellä. Jos löytää jotain muita kuin näitä keinotekoisia makeita säilykekirsikoita (cocktail-kirsikoita), niin kannattaa toki käyttää. En tiedä myydäänkö jossain sellaisia hapankirsikkatyyppisiä...?

Ensin oli tarkoitus tehdä vain kermatäyte ilman liivatetta, mutta aloin epäilemään pysyykö täyte varmasti kakun sisällä. Päätin siis lisätä pari liivatelehteä, jotta täyte hyytyisi. Ilmankin liivatetta voi siis tehdä. Kakusta tulee huippukorkea ja täytettä on aika paljon, joten kaikkea ei ole välttämättä pakko käyttää. Myös suklaakuorrutetta on hieman liikaa, joten kannattaa käyttää vain tarvittaava määrä.

Jos haluaa isomman kakun, kannattaa pohjia leipoa useampi ja koota niistä iso pyöreä kakku. Myös täytettä, kostuketta ja kuorrutetta tarvitsee silloin enemmän.

Suklaakakkupohja on myös herkullinen kakku sellaisenaan. Se on todella helppo ja nopea tehdä. Jos suklaakakkupohjaa syö vain sellaisenaan, paistoaikaa kannattaa lyhentää noin viisi minuuttia. Silloin kakku jää ihanan pehmeäksi ja meheväksi sisältä.








 Ohje:


100 g sulatettua voita
2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta

4 cl Kirsberryä kostutukseen

n. 1,3 dl kuohukermaa
2 rkl maitorahkaa
1 tlk (125 g) punaisia kirsikoita sokeriliemessä
1 tl vaniljasokeria
2 tl sokeria
3 cl Kirsberryä
2 liivatelehteä
2 rkl vettä/mehua

130 g tummaa suklaata
n. 0,7 dl kuohukermaa
n. 20 g voita

tuoreita kirsikoita koristeeksi



Valmista pohja sekoittamalla munat ja sokeri yhteen. Lisää kaakaojauhe ja vehnäjauho, ja kääntele ne taikinan joukkoon. Lopuksi kaada joukkoon jäähtynyt voisula. Voitele irtopohjavuoka ja laita pohjalle lievinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja paista noin puoli tuntia 175 asteisessa uunissa.

Anna kakun jäähtyä hyvin ja leikkaa se sen jälkeen paloiksi. Kostuta palat Kirsberryllä.

Valmista täyte vispaamalla kerma paksuksi vaahdoksi. Pilko kirsikat pieniksi paloiksi. Lisää kerman joukkoon rahka, sokerit, kirsikat ja Kirsberry. Kääntele huolellisesti sekaisin. Tarkista maku ja laita jääkaappiin odottamaan. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan viideksi minuutiksi. Kuumenna kaksi ruokalusikallista nestettä kiehuvaksi ja sekoita liivatteet huolellisesti joukkoon. Anna seoksen jäähtyä hetki ja kaada se sen jälkeen ohuena nauhana kermatäytteen jokkoon ja sekoita huolellisesti. Laita täyte jääkaappiin hyytymään.

Kun täyte on hieman hyytynyt, voi kakun kasata. Laita alle yksi kakkupohja ja lisää päälle kolmasosa (tai vähemmän) täytettä. Laita seuraava pohja ja täyte, ja jatka näin kunnes päällimmäisenä on pohja. Laita kakku jääkaappiin hyytymään.

Kuorrutetta varten kuumenna kerma kattilassa kiehumispisteeseen ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Sekoita huolellisesti kunnes suklaa sulaa. Lisää lopuksi nokare voita ja sekoita tasaiseksi. Anna kuorrutteen jäähtyä, jottei se ole liian kuumaa. Varo kuitenkin ettei se jähmety liikaa. Kaada sitten kakun päälle ja levitä reunoille. Tasoita pinta (itse en onnistunut tässä kovin hyvin) ja laita kakku jääkaappiin jähmettymään.

Puolita tuoreet kirsikat ja poista niistä kivi. Koristele kirsikoilla kakun pinta. Kakun kanssa voi nauttia vielä Kirsberryä.



maanantai 19. toukokuuta 2014

Nokkoskeitto


Wikipedian mukaan nokkonen on kaikista luonnonvaraisista kasveistamme ruokakasvina tärkein, koska se kasvaa kaikkialla, se on hyvänmakuinen, helppokäyttöinen, siihen ei kyllästy, siinä ei ole sivumakuja, sen ensimmäinen sato on kerättävissä varhain keväällä, jolloin tuoreravinnon sato on niukin ja sen ravintoarvo on suuri. Nokkonen on kaikista vihanneskasveista ravintopitoisin ja terveellisin. Nokkonen on kaloriarvoltaansamanarvoinen kuin peruna, kaksi kertaa ravitsevampi kuin porkkana ja lähes kolme kertaa viljeltyä pinaattia parempi. Nokkonen on piipitoisuudeltaan 60-kertainen lehtisalaattiin verrattuna, C-vitamiinipitoisuudeltaan viisinkertainen appelsiiniin verrattuna, rautapitoisuudeltaan seitsenkertainen pinaattiin ja kalsiumpitoisuudeltaan kolminkertainen maitoon verrattuna. Nokkonen puhdistaa verta, lisää virtsaneritystä (eli munuaisten toimintaa), vähentää anemiaa, laskee verenpainetta ja verensokeria, edistää suoliston toimintaa ja pintaverenkiertoa, auttaa yliherkkyysreaktioissa ja poistaa raskasmetalleja.

Nokkonen on siis hurja terveyspommi, jota testattiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa meidän keittiössä. Viime kesänä suunnittelin jo tekeväni nokkosruokia, mutta nokkoset olivat jo niin pitkälle kasvaneita, että ajattelin odottaa seuraavaan kevääseen. Nyt on siis paras aika kerätä nuoria tuoreita nokkosia. Ihan kaupungista näitä ei kuitenkaan kannata kerätä.

Etsin netistä nokkoskeiton reseptejä ja löysin tämän yksinkertaisen ohjeen, johon tuli viiniä ja kermaa. Halusin keittoon hyvää makua ja en halunnut ruoasta liiankaan terveelistä, koska en ollut varma olisiko nokkonen edes hyvää. Taisin laittaa nokkosia hieman enemmän kuin ohjeessa oli ja viiniäkin taisi lorahtaa hieman enemmän, koska viini maistui melko voimakkaasti. 

Nokkosen mausta en osannut sanoa oliko hyvää vai pahaa. Aika ruohomaista ja mitäänsanomatonta. Mutta vaatihan uusi ruoka useamman maistelukerran. Nokkosta tuli kerättyä niin paljon, että sitä päätyi useampi annos pakastimeenkin, joten eiköhän kokeilla uudestaankin nokkosruokia.

Tässä vielä keiton ohje (lähde: ruokala.net):

n. 1,5 l nokkosen lehtiä
sipuli
3 rkl vehnäjauhoa
6 dl kuumaa kasvislientä
2 dl kuivaa valkoviiniä
ripaus suolaa
mustapippuria
2 dl kermaa

Huuhdo nokkosen lehdet huolellisesti ja keitä niitä kiehuvassa vedessä muutama minuutti. Valuta ja hienonna lehdet. Hienonna sipuli ja kuullota sitä voissa kattilassa. Lisää jauhot hyvin sekoittaen ja anna niiden kuumentua, mutta ei ruskistua. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi huolellisesti sekoittaen muutamassa erässä. Lisää viini. Lisää myös nokkoset, suola, pippuri ja kerma. Anna hautua vielä 5–10 minuuttia.


sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Mökkiruokana savustettua lohta

Mökillä on kiva savustaa kalaa, kun tälläistä mahdollisuutta ei kotona ole. Savustimeen joutui kokanainen kirjolohi, joka maustettin vain suolalla. 

Lisukkeeksi oli herkullista kylmää kastiketta, jossa oli paljon tuoretta korianteria, kermaviiliä ja pippurin makuista creme fraichea. Uusia perunoitakin syötiin ensimmäisen kerran tänä keväänä. Perunat tosin olivat ruotsalaisia, mutta hyviä kuitenkin. Kasviksiksi grillattiin herkusieniä ja tehtiin nopea mutta kaunis salaatti.

Kuvat eivät nyt ole kovin laadukkaita, eikä myöskään kertakäyttöastia-kattaus. Mutta ei aina tarvitsekaan ;)







perjantai 16. toukokuuta 2014

Itsekasvatetut yrtit


Nam nam, yrtit ovat niin herkullisia ja niillä saa ruokiin helposti erilaisia makuja. Kaupasta ostetut yrtit ovat kalliita ja nuukahtavat yleensä parissa päivässä. Kasvattamalla kotona itse yrtit, niitä voi käyttää koko ajan ja yrtit vain innostuvat kasvamaan lisää kun niitä vähän käyttää. Ja jos ostaa niitä kaupan yrttejä, niin nekin kannattaa istuttaa isompaan ruukkuun, jolloin kasvi kestää pidempään ja tekee uudelleen satoa.

Parveke tai oma pihamaa ovat loistavia yrttien kasvattamiseen, mutta myös sisätiloissa onnistuu. Meillä yrtit kasvaa kotona parvekkeella ja mökillä kasvimaalla. Yrtit ovat kaiken lisäksi kauniita ja tuoksuvat hyvälle, joten niitä voi käyttää myös kukkien tilalla. Mikäs sen parempaa kuin kaunis tuoksuva kasvi, jota voi myös syödä. Varsinkin mökillä timjami on lähtenyt leviämään ihan hullun lailla, joten sitä on siiretty koristekasviksi muuallekin kuin yrttimaalle.

Yrttien istutus- ja hoito-ohjeita en ole paras henkilö antamaan, joten etsikää netistä tietoa. Kokeilemalla oppii mitkä kasvit pärjäävät itsellä parhaiten.

Meillä osa yrteistä on keväällä istutettu siemenistä ja osa on käyty mökillä kaivamassa taimi irti maasta ja siirtämällä se ruukkuun. Yhdessä kuvassa näkyvä basilika on kaupan valmis basilika, jonka istutuimme ruukkuun, kun lehdet oli syöty. Ja se näyttäisi koko ajan kasvattavan vain uusia lehtiä. Nämä ihanat ruukut ja teline on ostettu Ikeasta.




















































tiistai 13. toukokuuta 2014

Quorn-fileet ja kasvislisuke




Emme ole koskaan ennen kokeilleet quornia, vaikka kasvisruokia olemmekin tehneet. Yleensä proteiinina meillä on ollut papuja, soijaa ja kerran tofua (en tykännyt). Quorn on täysin kasviperäinen sieniproteiinista valmistettu tuote, joka muistuttaa ulkonäöltään ja rakenteeltaan broileria. Quornia on monipuolisesti erilaisia tuotteita, joista tällä kertaa testasimme fileitä. 

Tutkin netistä eri reseptejä ja yhdistin näistä tiedoista oman ohjeeni. Quornista tuli hieman liian suolaista jopa minun makuuni, vaikka suolaisesta ruasta tykkään. Joten ensi kerralla laitan hieman vähemmän soijakastiketta.

Quorn-fileiden kanssa teimme maukkaan tomaattisen-kasvislisukkeen. Tähän voi käyttää taas mitä vain kasviksia, joita jääkaapista tai kaupasta löytää.

Ohje (2-3 annosta):


1 ps (312 g) Quorn-fileitä
öljyä
3 valkosipulin kynttä
kuivattua timjamia
loraus soijakastiketta
vettä

2 porkkanaa
1 paprika
n. 120 g selleriä
n. 160 g kukkakaalia
500g paseerattu tomaatti
öljyä
suolaa
pippuria
kuivattua ja tuoretta oreganoa (muutkin yrtit käy)


Kasvislisuketta varten kuori ja pilko kasvikset. Kuumenna kattilassa tillka öljyä ja lisää kasvikset. Kuullota niitä hetki ja kaada joukkoon paseerattu tomaatti. Mausta suolalla, pippurilla ja kuivatulla oreganolla. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia, kunnes kasvikset kypsyvät. Tarkista lopuksi maku ja lisää vielä tuoreet yrtit.

Kasvislisukkeen kypsyessä valmista quornit. Kuumenna pannulla tilkka öljyä. Lisää jäiset fileet ja ruskista noin viiden minuutin ajan kummaltakin puolelta. Lisää sen jälkeen pannulle hienonnettu valkosipuli, timjami, loraus soijaa ja vettä. Hauduta noin viisi minuuttia.