sunnuntai 31. elokuuta 2014

Täydellinen paella




Eilen päästiin kokkaamaan ulkona Muurikan paella-pannussa, jossa syntyikin herkullinen paella. Täydellisen paellan salaisuus onkin tuo hyvä kaasupolttimen päällä oleva pannu sekä laadukkaat raaka-aineet, iloinen kokkaus-fiilis ja hyvä ruokailuseura. Paellan voi toki tehdä kotona tavallisessa isossa kasarissa/pannussa. Ohjeesta tuli neljälle ihmiselle todella isot annokset, joten se varmasti riittäisi myös useammalle syöjälle. Toisaalta tämä ruoka oli niin herkullista, että sitä kannattaa varata tarpeeksi, varsinkin jos ruokailijat ovat yhtä nälkäisiä kuin me.

Ruokajuomaksi oli Pfaff Pinot Blanc viiniä, joka sopi tämän ruoan kanssa loistavasti. Viini on hyvä äyriäisviini ja muutenkin sopiva paellan makuihin.

Ohje:


5 dl arborio-riisiä
3 sipulia
6-8 valkosipulin kynttä
4 kanan rintafilettä
300 g chorizo-makkaraa
2 paprikaa (punainen ja vihreä)
4 tomaattia (käytimme keltaisia)
300 g esikeitettyjä vihreitä papuja
4 dl valkoviiniä
1 l kanalientä
1 kg sinisimpukoita kuorineen
500 g raakoja jättikatkaravun pyrstöjä
1-2 tl kurkumaa
1-2 tl tulista paprikajauhetta
suolaa
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä
sitruunaa
persiljaa hienonnettuna


Esivalmisteluina pilko vihannekset, suikaloi kana ja paloittele makkarat. Pese sinisimpukat ja tarkista, että ne ovat eläviä (sulkevat kuorensa). Kuori ravut ja poista niistä peräsuoli. Kanasuikaleet kannattaa myös ruskistaa pannulla etukäteen. 

Kuumeena runsaasti oliiviöljyä paella-pannussa. Lisää sipulit ja valkosipulit ja kuullota niitä hetki. Lisää chorizo ja paista kunnes saavat väriä. Lisää myös paprikat. Kaada joukkoon riisi ja paista hetki samalla sekoittaen.

Mausta suolalla, pippurilla, kurkumalla ja paprikajauheella. Lisää myös pilkotut tomaatit. Kaada joukkoon viini ja kuumenna kunnes neste on haihtunut. Lisää sitten yli puolet kanaliemestä ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon ruskistetut kanat ja annan paellan hautua noin 17 minuuttia. Lisäile nestettä sitä mukaa kun se imeytyy riisiin. Paellan kypsyessä paista hieman ravunpyrstöjä ja esikypsennä simpukoita.

Riisin ollessa kypsää tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää pavut ja kääntele ne paellan joukkon. Lisää myös esikypsennetyt äyriäiset ja sekoita ne joukkoon. Kypsennä vielä pari minuuttia ja lisää joukkoon noin puolikkaan sitruunan mehu sekä hienonettu persilja. Varaa tarjoilua varten sitruunalohkot.







lauantai 30. elokuuta 2014

Sinappikuorrutteinen uunilohi



Meillä molemmilla alkoi pieni myöhäinen kesäloma, jonka kunniaksi avomies lupasi hoitaa kokkauksen. Hän pitää  kovin kalasta, joten ruoaksi valmistui lohta Valion ohjeella, jossa kalan mausteeksi tuli sinappinen kuorrute ja seesaminsiemenet. Lisukkeeksi oli pinaatti-porkkana-perunasosetta.


Ohje:


n. 800 g lohta
suolaa
2 rkl dijon-sinappia
1 prk (120g) smetanaa
2 tl juoksevaa hunajaa
n. 1/2 tuubia (45 g) piparjuuritahnaa
1/2 dl seesaminsiemeniä

Tarvittaessa poista lohesta ruodot. Laita lohifilee voideltuun uunivuokaan. Mausta pinta ripauksella suolaa. Sivele päälle dijon-sinappia. Sekoita keskenään smetana, hunaja ja piparjuuritahna. Levitä seos kalan päälle. Kypsennä kala 175 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia riippuen kalan koosta ja halutusta kypsyysasteesta.

Kalan kypsyessä paahda seesaminsiemenet pannulla. Ripottele ne kypsän kalan päälle.



tiistai 26. elokuuta 2014

Pizza (hiivaton pohja): chorizo, herkkusieni, pepperoni chili ja karamellisoitu sipuli


Pizzaa ei ole tullut pitkään aikaan tehtyä, mutta nyt viime viikonloppuna tähän tarjoutui sopiva mahdollisuus. Päätimme tällä kertaa tehdä pohjan uudella tavalla, nimittäin ilman hiivaa. Pohjasta (ohje alla) tuli ohut, rapea ja maukas. Se oli myös paljon helpompi tehdä kuin hiivallinen, koska kohotusta ei tarvittu.

Täytteeksi tuli Lidlin Chorizo paprikasalamia, ruskeita herkkusieniä, hieman pepperoni chiliä ja karamellisoitua sipulia (ohje alla). Makea sipuli sopi loistavasti mausteisen, suolaisen ja rasvaisen chorizon kanssa.

Pohjan päälle siveltiin paseerattua tomaattia. Seuraavaksi ripoteltiin juustoraastetta, joka tuli siis heti pohjalle. Sitten vain täytteet ja lopuksi päälle vielä pieni ripaus juustoa. Pizzaa paistettiin 225 asteisessa uunissa hieman yli 15 minuuttia. Pizzan kannattaa antaa hetki vetäytyä ennen tajoilua.

Pizzapohja ilman hiivaa:


2,5 dl vettä
5-6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
n. 3 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Vaivaa taikinaa käsin ja lisää tarvittaessa  jauhoja. Taikinan tulee olla kiinteää ja irrota käsistä ja kulhosta. Painele tai kauli taikina leivinpaperin päälle uunipellille.


Karamellisoitu sipuli:


2 sipulia
2 rkl voita
2 rkl sokeria
2 rkl balsamico-etikaa
1 rkl vettä
suolaa
pippuria

Kuori ja suikaloi sipuli. Kuumenna pannulla voi ja lisää sipulit paistumaan. Kuullota niitä kunnes ne saavat väriä. Lisää sokeri ja sekoita hyvin. Lisää balsamico ja kuumenna kunnes neste haihtuu. Lisää hieman vettä, suolaa ja pippuria. Keitä kunnes sipulit pehmenevät.




Teimme myös toisen pizzan, johon tuli vain yksinkertaisesti kinkkua, ananasta ja aurajuustoa. Helppoa, perinteistä ja maukasta.




lauantai 23. elokuuta 2014

Broilerpyörykät ja hapanimeläkastike



Itsetehdyt broilerpyörykät ovat herkullisia ja helppo valmistaa. Etuna on myös se, että varmasti tietää mitä suuhunsa laittaa. Eines-broilerpyöryköihin sekä nugetteihin kun jauhetaan mukaan kaikki kanan osat ja lisätään tolkuton määrä lisäaineita.

Pyöryköihin tuli hieman aasialasityylisiä mausteita, joten seuraksi valmistui samaan makumaailmaan sopiva kastike. Tarkoitus oli tehdä sellaista hyvää hapanimeläkastiketta, jota kiinalaisista ravintoloista saa. Hyvää kastikkeesta toki tuli, mutta ei kuitenkaan ihan samanmakuista. Tämä kastike muistuttaa enemmän ketsupin makua: tomaattinen, etikkainen ja makea. Täytyy vielä testailla erilaisia ohjeita, jotta saisi joskus tehtyä kunnollista hapanimeläkastiketta.

Broilerpyörykät:


400 g kananpojan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä raastettuna
1,5 tl inkivääriä raastettuna
1 dl korppujauhoja
1 dl kermaa
1 muna
1 tl kurkumaa
1,5 rkl soijaa
1 rkl sweet chili -kastiketta

Hienonna sipuli ja raasta valkosipuli sekä inkivääri. Sekoita kulhossa kaikki ainekset keskenään. Tee massasta pieni koepala, jonka voit paistaa pannulla tai kypsentää mikrossa (todella kätevää, suosittelen!). Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Pyörykät voit paistaa muutamassa erässä pannulla kypsiksi tai kypsentää ne uunissa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia (itse käytin uunia).

Hapanimeläkastike:


1 prk (70 g) tomaattipyrettä
1 dl sokeria
2 rkl soijaa
1 dl valkoviinietikkaa
2 dl ananasmehua
2 rkl maizenaa

Laita kattilaan muut ainekset paitsi maizena ja ananasmehu. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoita maizena ananasmehuun ja lisää seos kiehuvan kastikkeen joukkoon koko ajan sekoittaen. Keitä vielä muutama minuutti.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Halloumi-couscous-salaatti


Tämä salaatti on ihanan ruokaisaa ja sopii mainiosti vaikka lounaaksi, iltapalaksi tai evääksi. Salaatissa on halloumi-juustoa, joka on erittäin hyvää grillattuna. Mutta jos grilliä ei ole käytössä, myös pannulla öljyssä paistamalla saa herkullisen lopputuloksen. Jos halloumi on liian suolaista sitä voi halutessaan hetken liottaa vedessä.

Tehtiin tätä jo monta viikkoa sitten ja olen unohtanut kirjoittaa ohjeen tänne. Toivottavasti muistissa ja suttuisella paperilla on suunnilleen ohje ylhäällä, että tulee resepti oikein kirjoitettua.

Ohje:


1 sipuli
1/2 chili
1 paprika
1 pieni kukkakaali (n. 380 g)
1,5 dl couscous
2,5 dl vettä
n. 10 kuivattua aprikoosia
1 pss pakaste herneitä
1 pkt halloumia
öljyä
suolaa
kurkumaa
tuoreita mintun lehtiä


Hienonna sipuli ja chili. Pilko kukkakaali ja paprika. Kuullota vihanneksia öjyssä. Lisää couscous, vesi, suolaa ja kurkumaa. Keitä kypsäksi ja lisää tarvittaessa vettä jos couscous kuivuu.

Paloittele halloumi ja paista siihen kauniin ruskea pinta pannulla öljyssä.

Lisää couscousin joukkoon herneet ja paloitellut aprikoosit. Hienonna joukkoon hieman tuoretta minttua. Siirrä couscous tarjoiluastiaan ja lisää päälle halloumi-palat. Jäähdytä hieman. Salaatti on maistuvaa hieman lämpimänä, mutta myös jääkaappi-kylmänä.

perjantai 15. elokuuta 2014

Kana-nuudeli-wokki



Wokki on helppoa, nopeaa ja maukasta arkiruokaa. Aikaa menee ainoastaan ainesten pilkkomiseen, mutta senkin voi tehdä ajoissa valmiiksi silloin kun on aikaa. Ja sitten vain nopeasti pyöräyttää wokin pannulla kun haluaa syödä. Kiireisen arjen keskellä ei nyt kummempia reseptejä ehdi kehitellä tai pidempiä tekstejä blogiin kirjoitella, mutta maistuvaa perus-ruokaa silti voi tehdä.

Ohje:


n. 560 g broilerin fileitä
2 isoa porkkanaa
1-2 paprikaa
1 rasia (200 g) herkkusieniä
3 pientä naatti-sipulia varsineen (tavallinenkin käy)
1 chili
n. 5 cm pala inkivääriä
3 valkosipulin kynttä
3 nuudeli-laattaa
1,5 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta
2 tl tom yam -tahnaa
(pähkinöitä)


Paloittele broilerin fileet ja kasvikset. Ruskista kanat wok-pannulla. Lisää kaikki kasvikset, paitsi sipulin varret ja sienet. Lisää myös soija, kalakastike ja tom yam -tahna. Lisää hieman myöhemmin sienet ja sipulin varret.

Kiehauta vettä ja lisää siihen nuudelit kypsymään muutamaksi minuutiksi (varo ettei kypsy liikaa). Kun kasvikset ovat wokissa melkein kypsiä, mutta silti vielä rapsakoita, lisää valutetut nuudelit. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Lopuksi voi päälle lisätä vielä pähkinöitä. Me käytimme kaapista löytynyttä maustettua pähkinäsekoitusta.




maanantai 11. elokuuta 2014

Brownie valkosuklaapaloilla ja vadelmakinuskia


Jos haluaa taivaallista jälkiruokaa, jossa ei suklaata, voita ja sokeria säästellä, kannattaa turvautua Nigellan ohjeisiin. Välillä saa ja pitää herkutella kunnolla ja unohtaa kalorien laskeminen, tässä Nigella Lawson näyttää oikein hyvää esimerkkiä. Brownie-resepti löytyi siis Kanelikaruselli-blogista ja on alun perin Nigellan käsialaa.

Tämä brownie on niin tuhtia, että melkein tulee jopa paha olo. Mutta onneksi vain melkein ;) Brownie on juuri sopivan mehevää ja tahmeaa, ja sen kruunaa vielä valkosuklaapalat.

Vaikka pelkkä suklainen brownie olisi ollut jo hyvä jälkiruoka, tuovat vadelmakinuski ja vaniljajäätelö annokseen lisää makua ja hieman raikkautta. Alla vielä brownien ja vadelmakinuskin ohjeet.

Nigellan brownie valkosuklaapaloilla:


200 g voita
200 g tummaa suklaata
3 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
130 g valkosuklaata paloina

Paloittele voi ja suklaa kattilaan ja sulata ne. Vatkaa sekaisin munat ja sokerit. Lisää hieman jäähtynyt voi-suklaaseos. Lisää jauhot, suola ja paloiteltu valkosuklaa. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (itse käytin noin 27x17 cm vuokaa).

Paista 170-asteisessa uunissa niin kauan, että brownie alkaa hieman irrota reunoilta, mutta on keskeltä vielä löysää. Kun tökkäät keskelle hammastikun, siihen saa tarttua taikinaa. Tämä vie uunista ja vuoan koosta riippuen noin 15-25 minuuttia (itse pidin uunissa noin 21 minuuttia). Brownie on parasta seuraavana päivänä oltuaan yön jääkaapissa.


Vadelmakinuski:


1 dl paseerattua vadelmasosetta
4 cl vadelmalikööriä
0,5 dl kuohukermaa
0,5 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria

Soseuta vadelmat ja painele seos siivilän läpi. Siemenet jäävät siivilään ja näin saat paseerattua sosetta. Sekoita kaikki aineet kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi samalla sekoittaen. Keitä miedolla lämmöllä hieman yli viisi minuuttia koko ajan sekoittaen. Kinuskin kuuluu hieman poreilla, muttei liikaa kiehua ja kuohua. Kinuski on valmista kun se on sopivasti paksuntunut.




keskiviikko 6. elokuuta 2014

Mustikka-vispipuuro


Uudesta mustikkasadosta saatiin viime viikolla muutama rasia pakastimeen, joten nyt oli korkea aika käyttää sieltä pois vanhoja mustikoita. Pakastetuista mustikoista syntyy herkullinen vispipuuro, joka sopii esimerkiksi välipalaksi ja myös jälkiruoaksi. Puuro on hyvää sellaisenaan, mutta sen voi nauttia myös maidon tai vaikka vaniljakastikkeen kera. Jos haluaa täysin sileää puuroa, voi nesteen siivilöidä ennen kuin mannasuurimot lisää. Mustikat voi korvata millä tahansa muilla marjoilla, jolloin saa herkullista marja-visparia.

Ohje:


n. 5 dl mustikoita
1 l vettä
1,75 dl mannasuurimoita
1 dl sokeria

Laita mustikat ja vesi kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää sokeri. Lisää kiehuvaan nesteesen  mannasuurimot koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen muutaman minuutin ajan. Jäähdytä kypsä puuro hyvin. Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella.

maanantai 4. elokuuta 2014

Ruokaa tähteistä: ankka-tortillat ja paputahna


Kuinka monta ruokaa yhdestä ankasta voikaan saada? Tehtiin viime viikonloppuna kokonaista ankkaa ja samasta ankasta saimme myös liemen kastikepohjaksi sekä alkuruoan sisäelimistä. Ankan lihaa jäi myös paljon tähteeksi, joten seuraavana päivänä päätimme tehdä siitä ankka-tortilloita. Meillä oli myös jäänyt tortilla-lettuja ja juustoraastetta, joten päästiin hyödyntämään muitakin tähteitä. Kunhan käyttää hieman mielikuvitusta, saa maistuvia ruokia vähällä vaivalla hyödyntämällä vain kaappien antimia.

Jäähtyneestä ankasta revittiin irti loput lihasta ja joukkoon sekoitettiin ankan sisällä ollutta hedelmätäytettä. Lisäksi valmistimme vain salaattia ja tahnaa kidenypavuista tortillojen väliin (paputahnan ohje alla). Täytteeksi oli myös salsaa, kermaviiliä ja juustoraastetta. Käytimme täysjyväisiä tortilla-lettuja.


Paputahna:


1 prk kidenypapuja
1 valkosipulin kynsi raastettuna/puristettuna
hieman sitruunan mehua
juustokuminaa eli jeeraa
suolaa
pippuria
n. 3 rkl oliiviöljyä

Valuta ja huuhtele pavut. Soseuta ne mössöksi sauvasekoittimella. Lisää muut ainekset ja soseuta lisää. Mausteiden tarkkoja määriä ei ole, koska tämä on taas hieman fiilispohjalla tehtyä. Maistele ja lisää mausteita tarvittaessa lisää. Lisää myös tarvittaessa öljyä, jos koostumus on liian paksua.

Tahna on hyvää sellaisenaan kasvissyöjän tortillaan ja lihansyöjällekin se antaa mukavaa lisämakua lihan lisäksi. Paputahna sopii loistavasti tortillojen väliin, mutta sitä voi käyttää muutenkin (esimerkiksi leivän päällä). Jäljelle jääneen tahnan me käytimme täytettyjen paprikoiden sisällä jauhelihan seurana.


ankasta jääneet tähteet sekoitettuna hedelmätäytteeseen
onpa kaunis salaatti



miksi en ikinä osaa laittaa tortillaan tarpeeksi vähän täytteitä


lauantai 2. elokuuta 2014

Mansikoita ja kirsikoita suklaakuorrutteella



Mansikka-aika alkaa olla jo melkein ohitse, mutta vielä sain torilta ostettua ihania mansikoita ja kirsikoita. Niistä syntyi kesäinen jälkiruoka sulatetun suklaan kera. Todella helppo ja yksinkertainen jälkkäri. Dipattiin marjat tummassa- ja valkoisessa suklaassa, jonka jälkeen ne laitettiin hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Jälkiruoka tuntui ihanan kevyeltä vaikka marjoja ja suklaata oli loppujen lopuksi aika paljon. Litra kumpiakin marjoja ja suklaita 100 ja 130 grammaa. Kuumanan kesäiltana suklaa-marjat katosivat kyllä lautasilta yllättävän nopeasti. Mansikat veivät voiton kirsikoista ja tuntui kuin ne olisivat loppuneet kesken. Vaikka kirsikat ovatkin herkullisia, on kuitenkin mansikka-suklaa-yhdistelmä jotain niin taivaallista. Näitä lisää ehkä sitten vasta ensi kesänä.

Alkuruoka ankan sisäelimistä


Viime viikonloppuna kokattiin kokonaista ankkaa ja ankan sisäelimistä valmistimme myös alkuruoan. Todellista Mad Cook -meininkiä ja ruoan hyötykäyttöä. Onhan nuo sisäelimet melko hurjan näköisiä, eikä oltu edes varmoja mikä oli mikäkin. Laitoin nyt tuohon kuvaan tekstinä sisäelinten nimet. Mutta jos olen väärässä ja jos joku tietää asiasta enenmmän, niin korjatkaa toki. Päättelimme siis, että ankka sisälsi sydämen, maksan, munuaiset ja kivipiirat. 

Emme edes tienneet kuinka ne kuuluisi kypsentää tai syödä. Päätimme yksinkertaisesti paistaa kaikki pannulla voissa ja lisätä mausteeksi vain suolaa ja pippuria. Kypsät elimet vain viipaloitiin ja aseteltiin paahtoleivän päälle. Lisäksi vielä marinoitua punasipulia ja kuivattua viikunaa (oli tarkoitus käyttää tuoretta, mutta kaupasta ei löytynyt). Mielestäni annoksesta tuli todella kaunis ja herkullisen näköinen.

Entäs se maku sitten? Maksassa ja munuaisissa oli perus sisäelinten maku. Melko voimakas, mutta hyvä. Viikunat ja punasipulit ihanasti makeuttivat ja raikastivat makua. Sydämmen maku oli vieläkin voimakkaampi, todella vahva sisäelin-maku, mutta ei ollenkaan paha. Kivipiiran mausta oli paha sanoa, koska sitä en pystynyt kunnolla syömään. Koostumus oli mielestäni niin hirveän sitkeä, kova ja rapiseva, että pienen pureskelun jälkeen oli pakko sylkäistä pala ulos. Yritin kyllä muutaman kerran uudestaan vielä maistaa kivipiiraa, mutta yksinkertaisesti en vain pitänyt sen koostumuksesta. Mies kyllä söi kaiken ja sanoi maun olevan aika mieto, varsinkin muihin elimiin verrattuna. Ehkä vain valmistimme kivipiirat väärin. Olisikohan pitänyt poistaa jotain kalvoja tai kypsentää elintä kauemmin...?




perjantai 1. elokuuta 2014

Ankkaliemi

hieman huono kuva liemestä


Kokonaisen ankan sisältä löytyi kaula ja sisäelimet. Halusimme niistäkin jotain tehdä, etteivät vain roskiin päätyisi. Sisäelimet käytimme alkuruokaan, mutta nekin voisi heittää mukaan liemeen, jos niitä ei halua syödä

Kattilaan laitettiin ankan kaula, 2 sipulia, 2 porkkanaa, pieni pala inkivääriä, pari laakerinlehteä, pippuria ja suolaa. Päälle lisättiin kylmää vettä sen verran että ainekset peittyivät. Liemi kiehautettiin ja keitettiin matalalla lämmöllä noin kaksi tuntia. Neste siivilöitiin talteen.

Liemi sopii hyvin kastikepohjaksi, mutta sitä voi käyttää muuhunkin kokkaukseen. Me käytimme sitä ankan kanssa tarjottuun punaviini-appelsiinikastikkeeseen.

Suomalaiset heittävät nykyään ihan liikaa ruokaa roskiin eikä esimerkiksi eläinten ruhonosia osata/haluta/jakseta täysin hyödyntää. Usein käytetään vain fileet ja muut ns. paremmat lihat ja ne paljon makua sisältävät "huonommat" osat päätyvät roskiin. Kannattaa myös suosia muitakin lihoja ja hyödyntää etenkin luut ja sisäelimet.