tiistai 31. maaliskuuta 2015

Paella ilman äyriäisiä

Olen tottunut syömään paellaa joka sisältää äyriäisiä ja olen blogissa julkaissutkin täydellisen paellan ohjeen. Tällä kertaa valmistin kuitenkin ison annoksen paellaa, jota saisi helposti töihin evääksi. Äyriäisethän menevät ihan kamalan sitkeäksi uudelleen lämmittäessä, joten jätin ne kokonaan pois. Tämä on jollain tapaa arkisempi paellan ohje ja sopii myös äyriäis-allergisille.

Luulin sotivani ihan perinteitä vastaan, kun jätin äyriäiset pois. Mutta kuten Wikipedia minulle kertoi, paellan kotiseudulla Valenciassa monet ovat sitä mieltä, että kala ja äyriäiset eivät kuuluu paellaan. Joten varmasti jonkun mielestä tämä on lähempänä juuri sitä alkuperäistä paellaa. Mutta mitä mieltä tahansa onkin paellaan kuuluvista ainesosista, on tämä ruoka kuitenkin todella herkullinen ja mielellään syön tätä monta päivää.

Tällä ohjeella tulee siis hirmuisen paljon paellaa, mutta ainakaan ei tarvitse muutamaan päivään kokkailla. Kannattaa varata tarpeeksi iso pannu tai kasari tätä varten, tai käyttää vain isoa valurautapataa, kuten itse tein. Toki paellaa voi valmistaa pienemmänkin annoksen, esimerkiksi puolittamalla ainekset.

Ohje:


4 dl arborio-riisiä
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
800 g kanan fileesuikaleita
300 g chorizo-makkaraa
2 paprikaa
1 rs kirsikkatomaatteja
1 ps babypinaattia
4 dl valkoviiniä
1 l kanalientä
2 tl kurkumaa
2 tl paprikajauhetta
suolaa
rouhittua mustapippuria
oliiviöljyä
sitruunaa
persiljaa hienonnettuna


Esivalmisteluina pilko vihannekset ja paloittele makkarat. Ruskista kanasuikaleet pannulla.

Kuumeenna runsaasti oliiviöljyä padassa. Lisää sipulit ja valkosipulit ja kuullota niitä hetki. Lisää chorizo ja paista kunnes saavat väriä. Lisää myös paprikat. Kaada joukkoon riisi ja paista hetki samalla sekoittaen.

Mausta suolalla, pippurilla, kurkumalla ja paprikajauheella. Lisää myös pilkotut tomaatit. Kaada joukkoon viini ja kuumenna kunnes neste on haihtunut. Lisää sitten yli puolet kanaliemestä ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää joukkoon ruskistetut kanat ja annan paellan hautua noin 17 minuuttia. Lisäile nestettä sitä mukaa kun se imeytyy riisiin.

Riisin ollessa kypsää tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää huuhdellut pinaatit ja kääntele ne paellan joukkon. Purista joukkoon noin puolikkaan sitruunan mehu  ja lisää hienonettu persilja.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Tuoretta tonnikalaa ja vihreä kasvislisuke


Tämän kevään Hulluilla päivillä oli myynnissä niin hyvän näköistä tonnikalaa ja vieläpä kohtuulliseen hintaan, joten pakkohan sitä oli napata mukaan. Varasin kahden henkilön annokseen yhden paksun (n. 200 g) pihvin, joka paistettiin kuumalla pannulla, viipaloitiin ohuesti ja maustettiin aasialaistyylisellä kastikkeella. Tonnikala jätetään raa'aksi, jolloin kastikkeen happo ja suola kypsyttävät sitä vielä hieman.

Raikkaan tonnikalan lisukkeeksi tehtiin vielä terveellinen kasvilisuke vihreistä kasviksista. Käytimme vihreää parsaa, parsakaalia ja lehtikaalia. Lopputuloksena huipputerveellinen annos, joka maistui todella herkulliselta ja raikkaalta. Tämä keväinen ruoka on kevyttä mutta silti täyttävää.

Ohje (2 annosta):


punainen chili
3 cm pala inkivääriä
lime
1/2 nippua korianteria
2 rkl soijaa
mustapippuria

nippu vihreää parsaa
puolikas parsakaali
muutama lehtikaalin lehti
voita
suolaa
mustapippuria

200 g tonnikalapihvi


Valmista kastike tonnikalalle hienontamalla chili, inkivääri ja korianteri. Sekoita joukkoon limen mehu, soija ja mustapippuria. Tarkista maku.

Kuori parsat, katkaise tyvi pois ja puolita parsat. Paloittele parsakaali ja lehtikaali. Keitä parsoja ja parsakaalia kiehuvassa suolalla maustetussa vedessä muutama minuutti. Kuumenna pannulla reilu nokare voita ja lisää siihen lehtikaalit ja valutetut parsat ja parsakaalit. Paista hetki ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Kuumenna pasitinpannu tulikuumaksi ja lorauta siihen pieni tilkka öljyä. Mausta tonnikalan molemmat puolet kevyesti suolalla ja pippurilla. Paista pihviä molemmilta puolilta hetki kuumalla pannulla. Tonnikalan pinnat saavat kauniin värin ja kypsyvät, mutta sisältä se jää raa'aksi. Nosta tonnikala leikkuulaudalle ja viipaloi se ohuesti terävällä veitsellä.

Asettele kasvikset lautaselle ja päälle tonnikalaviipaleet. Kaada tonnikalan päälle kastiketta.


torstai 19. maaliskuuta 2015

Proteiinia puuroon kananmunasta



Olen yrittänyt aamuisin vaihtaa epäterveellisenä pidetyn leivän puuron. Itse ainakin voin paremmin ja vatsakin tykkää enemmän puurosta. Monesta lähteestä olen kuitenkin lukenut, että tavallisesta kaurapuurosta ei vain saa tarpeeksi proteiinia aamuun. Aamupalan pitäisikin myös sisältää proteiinia, jolloin se pitää nälän entistä paremmin poissa sekä antaa kunnolla puhtia päivään ja energiaa lihaksille. Välillä lisään raejuustoa puuron päälle ja olen myös innostunut välillä tekemään tuorepuuroja rahkasta (josta tulossa postausta myöhemmin).

Nyt kuitenkin päätin myös kokeilla tätä monessa fitness-blogissa jo pitkään esillä ollutta puuroa, joka saa proteiinia kananmunasta. Monet käyttävät kananmunista vain valkuaiset, koska pelkäävät keltuaisen kolesterolia ja korkeaa kaloripitoisuutta. Keltuaista voi kuitenkin hyvin syödä yhden päivässä ja läheskään joka päivä en munia syö, joten en ala munistani keltuaisia erottelemaan. Keltuaisesta löytyy myös suurin osa kananmunan vitamiineista ja hivenaineista. Kananmuna puuron joukossa tekee puurosta kuohkeamman ja veteen keitetty puurokin maistuu todella täyteläiseltä. Kanamuna pakettini väittää sadassa grammassa munaa olevan 13 g proteiinia ja kun yhden munan paino on noin 68 g niin se tekee lähemmäs 9 g proteiinia per muna. Enemmänkin proteiinia aamupala voisi sisältää, mutta on tämä kuitenkin hyvä lisä tavalliseen kaurapuuroon.

Jotta puuro myös maistuisi joltain, pitää se maustaa suolalla. Ilman suolaa puuro on vetistä ja mautonta, suola tekee puurosta maukasta ja pyöristää makuja. Myös puuron päälle kannattaa aina laittaa jotain lisukkeita. Marjat ovat kevyt ja herkullinen vaihtoehto. Itse käytän usein myös pilttiä. joka on helppo lisätä puuron päälle ja antaa kaipaamaani makeutta. Hedelmät antavat myös makua puuroon. Välillä ripottelen puuron päälle myös pähkinöitä tai siemeniä. Ja jos kaipaa vieläkin erilaisempaa makua, kannattaa puuroa maustaa vaikka kanelilla tai kardemummalla. Tällä kertaa laitoin puuron päälle ihanan kirpeää Muksun herukkaherkku-sosetta sekä pakastemustikoita.


Protskupuuro kahdelle:


5 dl vettä
2,5 dl kaurahiutaleita
2 kananmunaa
suolaa
(päälle marjoja, hedelmiä, pähkinöitä,  pilttiä yms.)

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet. Keitä puuro kypsäksi ja mausta se suolalla. Vispaa kulhossa kananmunien rakenne rikki ja lisää munat puuron joukkoon samalla voimakkaasti sekoittaen. Hauduta hetki ja tarjoile puuro haluamasi lisukkeiden kera.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Kylmäsavulohirisotto

Oli niin kiire syömään, että unohdin lisätä pinaatit joukkoon
Heitin ne sitten lopulta jo hieman syödyn annoksen päälle


Halusin tehdä illalliseksi risottoa ja jotain hyvää kalaa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat kun kaupassa ei ollut tarjolla mitään hyvää tuoretta kalaa (ainakaan kohtuulliseen hintaan). Nappasin siis mukaan kylmäsavulohifileen ja päätin lisätä sitä suoraan risoton joukkoon. Lisukkeeksi tuli vielä pari pakastimesta löytynyttä jättikatkaravun pyrstöä.

Risottoon ihanaa raikasta makua tuo fenkoli ja sitruunan kuori. Ne sopivat hyvin suolaisen ja rasvaisen kylmäsavulohen kaveriksi. Mukavaa vihreyttä tulee tuoreesta babypinaatista, jonka hölmönä unohdin itse lisätä mukaan. Risotto oli kyllä ihan maukasta ilmankin pinaattia, mutta kyllä sitä kannattaa heittää mukaan, jos suinkin haluaa ja muistaa ;)

Ohje (2-3 annosta):


1 fenkoli
n. 220 g (nahatonta ja ruodotonta) kylmäsavulohta
1,5 dl parmesaania raastettuna
2,5 dl arborio riisiä
2 dl kuivaa valkoviiniä
n. 4 dl kalalientä
1 dl kuohukermaa
sitruuna
öljyä
(1 pss (80 g) babypinaattia)
(päälle kylmäsavulohta ja/tai jättikatkaravun pyrstöjä)

Ota fenkolista talteen tillin näköiset lehdet ja säästä ne koristelua varten. Hienonna loppu fenkoli kuutioiksi ja paloittele lohi. Kuumenna kasarissa tilkka öljyä ja lisää fenkolit. Kuullota niitä muutama minuutti ja lisää riisit. Sekoita ja kuullota hetki. Kaada joukkoon viini ja anna sen imeytyä riisiin. Keitä risottoa miedolla lämmöllä ja lisää kalalientä pikkuhiljaa sitä mukaa kun sitä imeytyy riisiin. Lisää myös loraus kuohukermaa. Hauduta risotto melkein kypsäksi, riisi saa jäädä hieman napakaksi. Raasta sitten joukkoon yhden sitruunan kuori ja lisää raastettu parmesan-juusto. Sekoita huolellisesti ja tarkista maku. Lisää aivan lopuksi kylmäsavulohi palat ja huuhdeltu pinaatti. Sekoita, jaa risotto lautasille ja koristele fenkolin lehdillä, kylmäsavulohisiivusta tehdyllä rullalla ja halutessasi paistetuilla jättikatkaravun pyrstöillä.


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Barbeque/chipotle uunilohi ja "riisi" kukkakaalista


Suunnitelin tekeväni päivälliseksi uunilohta, joka saisi kuorrutteekseen chipotle-kastiketta ja maissilastuja. Lähikaupastamme en kuitenkaan löytänyt chipotle-kastiketta, joten nappasin mukaan Pirkan barbeque-dippikastikkeen. Lohesta tuli todella hyvää tälläkin kastikkeella ja kalan kanssakin sopi hyvin savuinen barbeque maku, joka useimmiten yhdistetään liharuokiin. Ensi kerralla silti etsin käsiini tuota chipotle-kastiketta ja kokeilen ohjetta sillä.

Tämä ruoka on todella helppo valmistaa. Laita haluamasi kokoinen lohifilee uunivuokaan. Levitä päälle reilu kerros barbeque- tai chipotlekastiketta ja murustele päälle maissilastuja. Kypsennä lohta 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Kalan lisukkeeksi sopisi perunasose, riisi tai sitten tämä kukkakaalista valmistettu riisin korvike. Kukkakaali"riisi" valmistuu helposti tehosekoittimen ja mikron avulla. Paloittele vain kukkakaali, laita palaset tehosekoittimeen ja soseuta hienoksi muruksi. Laita kukkakaalimuru mikron kestävään astiaan ja peitä kannella. Kuumenna mikrossa noin 5 minuuttiia ja sekoita kerran sen aikana.