torstai 28. huhtikuuta 2016

Quinoalla ja sienillä täytetyt paprikat



Huomasin, että en ole blogissani julkaissut vielä yhtään reseptiä täytetyistä paprikoista, vaikka kokkaammekin niitä melko usein. Paprikoiden täytteenä olemme käyttäneet ainakin jauhelihaa, broilerin jauhelihaa, papuja ja soijarouhetta. Tällä kertaa valmistimme kuitenkin paprikoille täytteen ruskeista herkkusienistä, quinoasta ja kevätsipulista. Todella yksinkertainen muutaman raaka-aineen täyte, mutta silti erittäin herkullinen. Tarjoile paprikat vaikka raikkaan salaatin kera.

Ohje (kolmelle):


3 haluamasi väristä paprikaa
2 dl quinoaa
4 dl vettä
1 kana- tai kasvisliemikuutio
1 dl ruokakermaa
1 rasia (200g) ruskeita herkkusieniä
öljyä + voita
4 kevätsipulin vartta
parmesan-juusto raastetta


Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi. Lisää joukkoon liemikuutio ja quinoa. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes quinoa on kypsää. Lisää lopuksi joukkoon vielä loraus kermaa.

Paloittele herkkusienet ja kuumenna pannulla öljyä sekä voita. Heitä hekkusienet paistumaan ja paista ne kypsiksi sekä pinnaltaan hieman rapsakoiksi.

Hienonna kevätsipulin varret. Sekoita sitten keskenään quinoa, sienet ja sipulit. Tarkista maku.

Puolita paprikat ja irroita varsi sekä siemenet. Täytä paprikat täytteellä ja asettele ne uunipellille. Ripottele päälle hieman juustoraastetta. Kypsennä paprikoita 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia, kunnes paprikat ovat sopivan kypsiä ja juusto on saanut hieman väriä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdutathan minua kommentillasi. Risut, ruusut, kokemukset ja muut mielipiteet ovat tervetulleita :)