torstai 29. kesäkuuta 2017

Aasialainen possumakkara



Julkaisin jo aiemmin ohjeen yrttisistä lammasmakkaroista, joita valmistimme samalla näiden possumakkaroiden kanssa. Kannattaa tutustua tuohon ohjeeseen hyvin, ennen näiden valmistusta, sillä se sisältää paljon hyödyllisiä vinkkejä.

Insipiraation näihin makkaroihin sain täältä. Makkaroissa maistuu rasvaisen possun lisäksi kaikki ihanat aasialaiset mausteet. On tulista, kirpeää, makeaa ja suolaista.

Ohje:


sian suolta
1,6 kg rasvaista possua (kylkeä, lapaa, kasleria, silavaa yms.)
26 g suolaa
1 rkl korianterin siemeniä
4 kaffirlimen lehteä
4 valkosipulin kynttä
pala inkivääriä
1 dl korianterisilppua
3 tl punaista currytahnaa
3 tl kalakastiketta
1,5 rkl intiaanisokeria


Laita suoli likoamaan kylmään veteen.

Paloittele lihat ja aja ne lihamyllyn läpi keskikarkealla terällä. Mausta jauhettu liha suolalla ja laita jääkaappiin lepäämään. Tällä välin raasta valkosipulit ja inkivääri. Hienonna tuore korianteri. Hakkaa morttelissa korianterin siemenet ja limenlehdet hienoksi. Kun liha on maustunut tunnin pari, sekoita joukkoon loput mausteet. Sekoita kevyesti ja aja massa vielä lihamyllyn terän läpi. Näin mausteet sekoittuvat vielä kunnolla lihaan. Paista sitten massasta pieni koepala pannulla, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Laita makkaramassa taas hetkeksi jääkaappiin lepäämään.

Öljyä makkarasuppilo kevyesti ja pujota märkä suoli siihen. Sitten massaa voi alkaa syöttää koneen läpi kaverin samalla ohjaillessa massaa suoleen. Älä tee makkaroista liian paksuja etteivät ne halkea, mutta kuitenkin riittävän paksuja ettei ilmaa jää liikaa. Kun makkarapötkö(t) on valmiita, pistele niihin reikiä pienellä desinfioidulla neulalla ja pyörittele sopivan mittaisiksi makkaraoiksi. Voit säilyttää makkarat pötkössä ja leikata ne vasta juuri ennen kypsentämistä.

Grillaa valmiita makkaroita noin 7 minuuttia per puoli keskilämmöllä. Voit myös kypsentää makkarat pannulla tai uunnissa, tai höyryttää ne ennen grillausta. Raakamakkarat säilyvät hyvänä vain pari päivää, joten kannattaa pakastaa ylimääräiset makkarat.










keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Yrttinen lammasmakkara




Juhannukseksi valmistettiin itsetehtyä makkaraa. Päästiin käyttämään häälahjaksi saamamme yleiskoneen lihamyllyä ja makkarasuppiloa. Teimme kahta erilaista makkaraa: yrteillä, valkosipulilla ja punaviinillä maustettua karitsamakkaraa sekä aasialaisilla mausteilla maustettua possumakkaraa (ohje täällä). Inspiraation lammasmakkaraan löysin täältä.

Makkaran teko ei oikeastaan ole niin vaikeaa kuin voisi luulla, vaan on jopa todella hauskaa puuhaa. Toki aikaa vievää valmistaminen on ja yksin hommaan ei kannata ryhtyä. Mutta näiden makkaroiden maku kyllä korvaa kaiken vaivan. Tarvitset siis hyvän kaverin, toimivan yleiskoneen tms. ja laadukasta lihaa, jolloin makkarat syntyvät kuin itsekseen. Makkaroita kannattaa myös valmistaa kerralla isompi satsi, jolloin osan voi pakastaa. Myös suolet myydän sen verran pitkässä pätkässä, että siitä valmistaa useita metrejä (kiloja) makkaraa. Ohjeeseen voit käyttää sian tai lampaan suolta. Itse käytin sian suolta, koska se ei hajoa niin helposti ja on paremmin saatavilla. Ennen makkaroiden tekoa kannattaa perehtyä myös hyvin oman koneen käyttöohjeisiin. Lisäksi netistä löytyy hyviä videoita, joista oppii makkaranvalmistuksen tekniikan. (tässä esimerkiksi yksi)

Lihana voi käyttää mitä vain karitsan (tai lampaan) hieman rasvaisempaa osaa, itse käytin karitsan luutonta paistia. Lisäksi massaan kannattaa lisätä porsaan silavaa tai kylkeä tuomaan lisää rasvaisuuttaa. Monissa ohjeissa neuvotaankin rasvan osuuden olevan noin 30%. Liha kannattaa pitää mahdollisiman kylmänä koko valmistuksen ajan. Makkaroiden suolapitoisuus on noin 2%, joista osan suurimman osan käytin ihan puhtaana merisuolana ja loput tulee lihaliemestä. Toisaalta huomasin, että lihaliemi oli tässä ohjeessa hieman turha, joten sen voisi hyvin jättää pois. Se ei tuonut juurikaan lisämakua, teki vain massasta liian löysän. Myös taikinaan lisättävä punaviini tekee massasta hieman vetisen, joten ensi kerralla taidan keittää sen kasaan sipuleiden kanssa. Punaviini tekee massasta myös hieman ruman harmaan värisen, kun sen hapot kypsyttävät lihaa. Mutta viini antaa sen verran hyvän maun lihalle, ettei ulkonäöllä ole niin väliä. Kun makkaramassaan on lisännyt haluamansa mausteet, kannattaa paistaa pieni koepala pannulla ja tarkistaa maku. Makkarassa tulee olla riittävästi suolaa ja mausteita.

Ohje:


sian tai lampaan suolta
1,4 kg luuton karitsan paisti
300 g silavaa
1-2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
1 dl persiljasilppua
pari oksaa rosmariinia
mustapippuria
2 dl punaviiniä
(2 dl lihalientä)
28 g suolaa


Laita suoli likoamaan kylmään veteen.

Paloittele lihat ja aja ne lihamyllyn läpi keskikarkealla terällä. Mausta jauhettu liha suolalla ja laita jääkaappiin lepäämään. Hienonna tällä välin sipuli, raasta valkosipulit ja silppua yrtit. Kun liha on maustunut tunnin pari, sekoita joukkoon loput mausteet. Sekoita kevyesti ja aja massa vielä lihamyllyn terän läpi. Näin mausteet sekoittuvat vielä kunnolla lihaan. Paista sitten massasta pieni koepala pannulla, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Laita makkaramassa taas hetkeksi jääkaappiin lepäämään.

Öljyä makkarasuppilo kevyesti ja pujota märkä suoli siihen. Sitten massaa voi alkaa syöttää koneen läpi kaverin samalla ohjaillessa massaa suoleen. Älä tee makkaroista liian paksuja etteivät ne halkea, mutta kuitenkin riittävän paksuja ettei ilmaa jää liikaa. Kun makkarapötkö(t) on valmiita, pistele niihin reikiä pienellä desinfioidulla neulalla ja pyörittele sopivan mittaisiksi makkaraoiksi. Voit säilyttää makkarat pötkössä ja leikata ne vasta juuri ennen kypsentämistä.

Grillaa valmiita makkaroita noin 7 minuuttia per puoli keskilämmöllä. Voit myös kypsentää makkarat pannulla tai uunnissa, tai höyryttää ne ennen grillausta. Raakamakkarat säilyvät hyvänä vain pari päivää, joten kannattaa pakastaa ylimääräiset makkarat.












tiistai 27. kesäkuuta 2017

Juhannusruokaa

Juhannus meni jo, mutta kerrottakoon silti mitä herkkuja juhannukseemme kuului. Vinkkinä ensi vuotta ajatellen.

Aatonaatto aloitettiin maukkailla burgereilla, jotka täytettiin naudanlihapihvillä, juustolla, majoneesilla, marinoidulla punasipulilla, kurkkusalaatilla, rucolalla ja tomaatilla.


Juhannusaaton lounaaksi nautiskelimme uusia perunoita, halloumi-salaattia ja kylmiä kaloja. Pöydässä oli loimulohta ja graavilohta, joiden kanssa tarjoiltiin piparjuurikastiketta. Lisäksi oli sinappisilliä, sipulista rasvasilliä ja katkarapukimaraa. Halloumisalaatissa oli jääsalaattia, rucolaa, basilikaa, tomaattia, varsiselleriä, vesimelonia, grillattua halloumia, pinjansiemeniä, syötäviä villiorvokeita ja balsamicokastiketta. Ruokajuomaksi raikasta valkoviiniä.










Jälkiruoaksi herkuteltiin mansikoilla, marengilla ja vaniljajäätelöllä samppanjan kera.



Illalla lämmitettiin juhannusauna, jonka jälkeen valmistettiin jo perinteeksi muodostunut inkivääri-mojito-booli. Illalla täytettiin vatsamme itsetehdyillä makkaroilla, joista tulossa myöhemmin ohje blogiin. Makkaroiden kanssa tarjoiltiin itsetehtyä coleslawta ja perunasalaattia.






Seuraavana aamuna maistuikin sitten vietnamilaiset Bánh mì-leivät kera vehnäoluen. Patongit saivat täytteekseen hoisinilla ja srirachalla maustetun majoneesin, maksapateeta, porsasta, pikkelöityjä porkkanoita ja retikoita sekä chiliä ja korianteria.




Juhannus menikin pääasiassa hyvän ruoan ja juoman parissa, joten nyt onkin jo aika palata arkeen ja totutella terveellisempään ruokavalioon.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Chia vanukas




Kokeile chia-vanukasta kun haluat helppoa ja terveellistä aamu-, väli- tai iltapalaa tai vaikka jälkiruokaa. Vanukas tekeytyy itsekseen jääkaapissa. Ja lopuksi päälle saa heitää lemppari hedelmät tai marjat.

Ohje (kahdelle):


3 dl mantelimaito (makeuttamaton)
4 rkl chia-siemeniä
hunajaa
kardemummaa
kanelia
päälle hedelmiä/marjoja

Sekoita kulhossa mantelimaito ja chia-siemenet. Makeuta haluamallasi määrällä hunajaa ja mausta kanelilla ja kardemummalla. Anna hyytyä jääkaapissa noin neljä tuntia tai yön yli, ja muista sekoitella välillä. Tarjoile vanukas haluamiesi hedelmien ja/tai marjojen kera.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Mausteinen tomaattikeitto


Tomaattikeittoa on ennenkin kokattu tässä blogissa, niin tuoreista kuin säilyketomaateistakin. (Aiemmat ohjeet täältä ja täältä) Tällä kertaa päätin tehdä perinteisestä tomaattikeitosta hieman mausteisemman version. Käytin keittoon tuoreita tomaatteja, sillä juuri nyt kotimaiset tomaatit ovat edullisia ja hyviä. Keittoon makua tuovat justokumina, savupaprika ja cayannepippuri. Täyteläisyyttä tuo lopuksi pieni loraus kookoskermaa.

Ohje:


1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
n. 12 tomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
n. 2 dl vettä
oliiviöljyä
juustokuminaa
savupaprikajauhetta
cayannepippuria
mustapippuria
kasvisliemikuutio
suolaa
3 rkl kookoskermaa
tuoretta basilikaa tai muita yrttejä

Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Puolita tomaatit ja poista kanta, pilko sitten puolikkaat vielä neljään osaan. Kuumenna kattilassa reilu loraus oliiviöljyä. Lisää sipulit ja valkosipulit, ja kuullota niitä hetki keskilämmöllä. Lisää juustokumina, savupaprika, cayannepippuri sekä mustapippuri, ja paista vielä hetki. Lisää sitten paloitellut tomaatit, tomaattipyree, kasvisliemikuutio ja pieni loraus vettä. Anna kiehua kannen alla puolisen tuntia. Kun tomaatit ovat kypsyneet, soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää joukkoon kookoskerma. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita. (Keiton voi halutessaan myös siiviöidä.) Viimeistele keitto tuoreilla yrteillä.

Tarjoile keitto esimerkiksi siemennäkkärin kera, ohjeen löydät täältä.



maanantai 12. kesäkuuta 2017

Oliivi-siemennäkkäri



Siemennäkkärit ovat herkullista naposteltavaa ja kaiken lisäksi todella terveellistä. Näkkäri on luonnostaan gluteenitonta ja sisältää paljon hyviä ravintoarvoja omaavia siemeniä. Tämä näkkileipä saa makua vielä oliiveista. Yleensä käytän mustia kalamata-oliiveja, mutta tällä kertaa jääkaapista löytyi tavallisia vihreitä oliiveja, ja nekin toimivat oikein hyvin tässä. Mausteeksi tulee lisäksi rosmariinia. Näkkileivän maku muistuttaa jopa hieman focacciaa. Alkuperäinen ohje on täältä, jota olen muokannut hieman. Ohjeesta tulee uunipellillinen.

Ohje:


4 dl maissijauhoja
1/2 dl pellavansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
2 dl auringonkukansiemeniä
1,5 rkl chia siemeniä
2 tl suolaa
1–2 tl kuivattua rosmariinia
n. 2 dl oliiveja viipaloituna
1/2 dl oliiviöljyä
n. 2,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää viipaloidut oliivit ja oliiviöljy. Lisää vettä sen verran, että taikinasta tulee sopivan löysä, että sen saa levitettyä uunipellille. Paista 175 asteisessa uunissa kunnes näkkäri on kovettunut ja kullanruskea, aikaa menee noin 45-60 minuuttia.

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Uusi ruokavalio: maidoton, vehnätön ja sokeriton

Kuten eilisessä postauksessa kerroin, puhaltavat uudet tuulet blogin paluun myötä.

Aion nimittäin muuttaa ruokavalioni maidottomaksi, vehnättömäksi ja sokerittomaksi. Tämä tulee siis vaikuttamaan huomattavasti blogin sisältöön.



Syynä ruokavalio muutokseen on toistuvat vatsavaivat ja iho-ongelmat. Vatsani on todella usein kipeä ja turvoksissa, lisäksi kärsin ihottumasta ja satunnaisista finneistä. Tarkoitus on siis kokeilla onko tästä terveellisemmästä ruokavaliosta apua kyseisiin vaivoihin. Olen lukenut artikkeleita ja blogeja, joissa monet kertovat saanensa apua suolisto- ja iho-ongelmiin jättämällä pois maidon, vehnän ja sokerin. Ihminenhän ei tarvitse ruokavalioonsa maitoa, vehnää ja sokeria. Kaikki nämä ovat aivan turhia ravintoaineita, jotka ei tee hyvää keholle. Minkään dieetin tai laihdutuksen takia en tähän lähde. Koen, että se ei ole itselleni riittävän suuri motivaatio, kuten taas terveys on. On toki postitiivista jos tässä muutama kilo painoa tippuu samalla.

Ihan suoraan en pysty aloittamaan näin tiukkaa ruokavaliota, sillä tulossa on esimerkiksi juhannus, omat valmistujaiset ja kaverin häät, joissa aion syödä vielä "normaalia" ruokaa. Päätin kuitenkin jo, että kotiin ei enää osteta maitoa, vehnää ja sokeria sisältäviä tuotteita. Käytän kuitenkin nyt ensin loppuun elintarvikkeet, jotka näitä sisältävät sillä ruokaa en aio roskiin heittää. Joten muutos alkaa nyt ensin pikkuhiljaa ja jos sitten elokuusta alkaen pystyisi täysin alkaa noudattaa uutta ruokavaliota. Ajattelin 2-3 kuukautta yrittää olla täysin ilman maitoa, vehnää ja sokeria, jonka jälkeen voin satunnaisesti pieninä määriä kokeilla taas jotain syödä. Jos tämä ruokavalio sopii keholleni, niin tavoitteena olisi siis tietysi pidempään syödä näin. En kuitenkaan viitsi vielä alkaa tehdä päätöksiä koko loppuelämäksi, vaan katsotaan ajan kuluessa fiiliksen mukaan.

Maitoa en ole koskaan tykännyt sellaisenaan juoda, mutta ruoan laitossa, sekä muroissa ja kaakaosaa olen sitä käyttänyt. Myös kermaa, juustoa, voita, jugurttia, raejuustoa yms. tulee käytettyä todella usein. Maidot ja kermat on helppo vaihtaa kasvipohjaisiin tuotteisiin. Voin ja juuston jättäminen pois ruoan laitosta voi aluksi tuntua vaikeimmalta, mutta eiköhän siihenkin totu. Olen kuitenkin lukenut, että nämä eivät aiheuta pahimpia oireita, joten eiköhän tulevaisuudessa voi joskus paistaa kalafileen pienessä määrässä voita ja tehdä vaikka kunnon risoton parmesaanilla. Jugurttia olen nauttinut usein väli- ja iltapalaksi, mutta sen voi helposti vaihtaa soija- tai kaurapohjaisiin jugurtteihin, tai tehdä vaikka chia-vanukasta.

Kokonaan viljattomaksi en aio lähteä, vaan jätän vain vehnän pois. Syön siis edelleen kaurapuuroa ja 100% kauraleipää. Myöskään gluteenittomia leipiä tai muita tuotteita en aio ostaa, sillä ne sisältävät yleensä pitkän listan muita aineita, kuten sokeria ja lisäaineita. Mieluummin suosin luonnostaan vehnättömiä tai gluteenittomia tuotteita. Tarkoitus ei myöskään ole karpata tai vältellä kaikkia hiilihydraatteja. Aion kyllä syödä edelleen perunaa, riisiä ja muita viljoja.

Tällä hetkellä sokeria kuluu jonkun verran herkkujen muodossa, sekä piilosokerina monissa elintarvikkeissa. Olen ennenkin ollut herkkulakossa, joten sen ei pitäisi olla ongelma, sillä sokerittomuuteen tottuu parissa viikossa. Täytyy vain kaikkien elintarvikkeiden tuoteselosteet lukea kunnolla läpi ja välttää kaikkea jossa on lisättyä sokeria. Tuotteissa luonnostaan esiintyvän sokerin hyväksyn ja hedelmiä aion syödä rajoituksetta. Hunajaa ja agavesiirappia voi käyttää makeutukseen. Satunnaisiin herkutteluhetkiin teen raaksuklaata tai muita raakaherkkuja, sekä hedelmiä tuoreena ja kuivattuna.

Blogissa tullaan siis tästä edes näkemään reseptejä, jotka sopivat tähän ruokavalioon, sekä välillä päiväkirjamaisia postauksia miten ruokavalion noudattaminen sujuu.

Lopuksi vielä linkkejä hyviin teksteihin maidottomasta, vehnättömästä ja sokerittomasta ruokavaliosta:
http://minifitness.fitfashion.fi/2015/03/10/maidoton-kuukausi-kaansi-elamani/
http://vilmap.com/2014/10/10/maidoton-elama/
http://ainomakela.fitfashion.fi/gluteeniton-maidoton-sokeriton/
http://www.is.fi/terveys/art-2000005243839.html?ref=rss
http://www.terveysguru.fi/ruokavalio/sokeriton-ruokavalio



perjantai 9. kesäkuuta 2017

I'm back

Täällä ollaan taas! Vuoden tauon jälkeen blogi tekee taas paluun.

Bloggaaminen alkoi vähentymään jo reilu puolitoista vuotta sitten. Syynä tähän oli kohta vuosi sitten juhlitut häät ja niiden suunnittelu, sekä kiireet koulun ja gradun kanssa. Muut elämän kiireet siis veivät kaiken ajan ja energian blogilta. Nyt kun häät on juhlittu, gradu valmis ja maisterin paperit kourassa, on aika taas palata takaisin harrastukseni pariin. Gradussa oli niin paljon tekemistä, ettei vapaa-ajalla enää huvittanut blogia kirjoitella. Nyt kuitenkin olen taas alkanut kaipaamaan harrastustani.

En ole ikinä ottanut kauheita paineita blogista ja olen kirjoitellut silloin kun huvittaa. Pitkään ei ollut intoa kirjoittaa, sillä gradua sai kirjoittaa niin paljon, ettei muuten enää huvittanut koneella istua. Nyt taas on suuri into kirjoittaa ja tallettaa muistiin uusia reseptejä. Tässä vuoden aikana onkin välillä harmittanut kun on tullut tehtyä jotain hyvää ruokaa ja ensi kerralla ei muista itsekään ohjetta. Haluankin kirjoittaa blogia omaksi iloksi ja samalla toivon, että muutkin saavat tästä vinkkejä ja inspiraatiota.

Tästä päivästä alkaen bloggaaminen taas jatkuu ja blogiin on tulossa myös hieman uudistuksia (tästä lisää huomisessa postauksessa).