torstai 26. lokakuuta 2017

Turku Food Walk




Olimme viime viikonloppuna Turku Food Walkilla. Food Walk on kävelykierros Turun keskustassa, jossa pääset valitsemaan kymmenestä ravintolasta viisi mieleisintäsi ja maistelemaan heidän annoksiaan.

Visit Turku -sivustolla Food Walkia kuvataan seuraavasti:

Vietä päivä Turussa herkkuja maistellen ja jokimiljööstä nauttien! Turku Food Walk -kortti johdattaa sinut suoraan turkulaisen ravintolakulttuurin ytimeen. Aurajoen rantoja kulkevalta reitiltä löydät aidosti paikallisia ravintoloita, jotka tarjoavat parhaita turkulaisia makuja.

Jaoimme kierroksen kahteen päivään, eli nautimme perjantai-illalla kaksi annosta ja lauantaina sitten loput kolme. Annokset ovat melko pieniä, mutta kuitenkin täyttäviä. Perjantaina syömämme annokset olivat niin tuhteja, että jaksoimme ne juuri ja juuri syödä. Kierros kannattaa siis jakaa joko kahteen päivään tai aloittaa kierros aamulla ja jatkaa iltaan asti. Valittavana on niin ravintoloita kuin kahviloitakin ja annoksia alkupaloista jälkiruokaan.

Tässä meidän kierroksemme:

Perjantai


Di Trevi


Iltamme aloitimme Di Trevin tapas-lankulla ja lasillisella punaviiniä. Annoksessa oli marinoituja oliiveja ja suolamanteleita, patatas bravas ja aioli, serranokinkkua, manchego-juustoa sekä leipää. Annos ei näyttänyt kovin isolta, mutta oli hurjan täyttävä ja maisteltavaa oli sopivan laajasti. Herkullisia makuja täydensi vielä tarjoilijan suosittelema punaviini.

Ravintola Koulu


Seuraavaksi jatkoimme kierrostamme Panimoravintola Kouluun. Siellä annoksena oli makkaralautanen, jonka kanssa otimme Koulun oman panimon oluet. Annos oli yksinkertainen, mutta herkullinen. Lautaselta löytyi kahta erilaista makkaraa, sinappia, perunasalaattia, hapankaalia ja suolakurkkua. Muut elementit olivat oikein hyviä, mutta sinapissa olisi ollut vielä parantamisen varaa. Muuten oikein hyvä kokonaisuus ja Koulussa oli mukavaa istua rauhassa iltaa makkara-annoksen ja oluen kera.


Lauantai


Brahen Kellari


Lauantaina aloitimme kierroksen Brahen kellarista, jossa alkupalana oli Taste of Turku appetizeriksi nimetty toast skagen. Annoksessa oli saaristolaisleivän päällä todella herkullinen katkaraputahna sekä hieman salaattia. Todella herkullinen ja sopivan kokoinen alkupala, jota täydensi lasillinen kuohuviiniä.

Grill it Marina

Ruokahalua herättelevän alkupalan jälkeen oli aika matkata Marinaan, jossa söimme pääruoaksi pulled pork-burgerit. Burgeri oli oikein hyvä ja mehevä, ja pulled porkissa oli sopivasti makua. Ainut mikä hampurilaisessa ei minua ilahduttanut oli tomaattiviipale, en vain yhtään pidä tuoreesta tomaatista hampurilaisessa.

Pinella


Kahden annoksen jälkeen vatsa oli sopivan täynnä jälkiruokaa varten, joka nautittiin Pinellassa. Lautaselta löytyi valkosuklaamoussea ja mustikkasorbettia. Annos oli miellyttävä ja viimeisteli mukavasti illallisen.



Kierroksesta jäi hyvä maku ja fiilis. Ideana tämä on oikein kiva, sillä samalla tulee käveltyä Turussa ja pääsee maistelemaan ruokia ravintoloissa, joissa ei ole välttämättä ennen käynyt. Kierros toimii hyvin niin turkulaisille kuin turisteillekin. Pöytävaraus on suositeltavaa, sillä kahdellekin hengelle oli vaikeaa saada pöytää joistain ravintoloista ja silloinkin aikaa oli vain noin tunti, ennen kuin pöytä piti luovuttaa seuraavalle varaukselle.


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Latva-artisokkaa ja hollandaise-kastiketta



Hulluilla päivillä oli kokonaisia latva-artisokkia tarjouksessa ja tällaista herkkua ei ole tullut syötyä varmaan kymmeneen vuoteen. Pitihän näitä siis ostaa pari kappaletta ja nautittiin artisokat alkupalaksi herkullisen kastikkeen kera.

Latva-artisokat keitetään kokonaisina ja tarjoillaan esimerkiksi hollaindaise-kastikken tai sitruunavoin kera. Me teimme hollandaise-kastiketta, mutta tällä kertaa se valitettavasti hieman herottui, mutta herkullista se oli silti.

Keitetyt latva-artisokat:


kokonaisia latva-artisokkia
suolaa
sitruunaa

Katkaise artisokista varsi kääntämällä se katki pöydän reunaa vasten. Kuumenna isossa kattilassa vesi kiehuvaksi. Mausta se suolalla ja sitruunamehulla. Lisää kiehuvaan veteen kokonaiset artisokat. Voit laittaa lautasen päälle painoksi, jotta artisokat pysyvät veden alla. Keitä artisokkia noin puoli tuntia, kunnes ne ovat kypsiä. Valuta kypsistä artisokista vesi ulos ja tarjoile ne haluamasi kastikkeen kera.



Hollandaise-kastike:


2 kananmunan keltuaista
2tl valkoviinietikkaa
2tl vettä
100g voita sulatettuna
sitruunamehua
(suolaa)

Mittaa kattilaan valkoviinietikka ja vesi. Sekoita joukkoon kaksi keltuaista. Laita kattilla hellalle miedolle lämmölle ja kuumenna koko ajan sekoittaen voimakkaasti. Kun kastike alkaa saostua ja paksuuntua ota kattila hellalta ja lisää joukkoon sulatettu voi samalla sekoittaen. Lisää kastikkeeseen lopuksi sitruunamehua maun mukaan. Tarkista lopuksi maku ja tarjoile kastike.


Syö artisokat irroittamalla uloin lehti kerraallaan ja dippaa se kastikkeeseen. Riivi hampailla lehden tyvestä "liha" irti. Kun olet kaikki lehdet syönyt ja pääset kasvin sisälle asti, irrota loput ohuet valko-violetit lehdet sekä "karvat" artisokan sydämen päältä. Syö lopuksi vielä pyöreä iso sydän kastikkeen kera.




sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Mietteitä uudesta ruokavaliosta (maidoton, vehnätön, sokeriton)

On pitänyt jo parin viikon ajan kirjoitella kokemuksia ja ajatuksia tästä uudesta ruokavaliosta. Olen pikkuhiljaa luonnostellut ajatuksiani ylös, mutta nyt sain sitten vihdoin aikaiseksi kirjoittaa tämän valmiiksi. Uutta ruokavaliota on nyt siis takana kaksi kuukautta.

Ensinnäkin täytyy aluksi tunnustaa, että pari lipsumista on ruokavaliosta tullut. Syksylle on mahtunut kahdet rapujuhlat, joissa molemmissa syötiin paahtoleipää. Ja sen kyllä huomasi vatsassa juhlien jälkeen.

Ei olla muutenkaan aivan liian tiukasti noudatettu ruokavaliota, eli olemme esimerkiksi syöneet/käyttäneet vähän sinappia, majoneesia ja kasvisliemikuutioita, jotka kaikki sisältävät hieman sokeria. Myös sushilla on tullut herkuteltua pari kertaa ja sisältäähän sekin hieman sokeria. Ja tuli syötyä myös muutama pala, jotka sisälsivät tuorejuustoa(maitoa).

Mutta näitä muutamia lipsumisia lukuunottamatta on ruokavalio sujunut oikein hyvin. Hyvin ollaan pärjätty ilman sokeria, vehnää ja maitoa. Kaksi kuukautta on kulunut todella nopeasti, eikä ole ollut hankaluuksia noudattaa ruokavaliota. Tämä sujuu oikein hyvin, varsinkin nyt kun on oppinut paljon uusia tuotteita millä voi korvata maitoa, vehnää tai sokeria sisältävät tuotteet. Ja paljon on vielä tuotteita kokeilemattakin. Mielitekoja ei ole pahemmin edes ollut, sillä niin hyviä ruokia ja herkkuja saa ilmankin noita aineita. Sokerihiirenä sokerista vieroittuminen vei pisimpään, mutta muutamassa viikossa siihenkin tottui ja enää ei edes tee mieli sokerisia herkkuja.

Nykyään on olemassa niin paljon korvaavia tuotteita maidolle, että hyvin pärjätään ilmankin. Kauramaito ja -kerma on muodostunut ihan uudeksi lempparikseni. Olen muutenkin tykästynyt enemmän kaurapohjaisten tuotteiden (maito, kerma, jugurtti) makuun, verrattuna esimerkiksi soijapohjaisiin. Kasvimaitoihin on onneksi lisätty yleensä myös kalsiumia ja vitamiineja, ja tämän lisäksi syön vielä kalsiumtabletteja sekä muita vitamiineja. Vegaaniset juustot tai juustomaista makua tuovat ravintohiivahiutaleet ovat ihan kohtalaisen hyviä, mutta eivät ne oikeaa juustoa voita. Välillä toki tekee mieli jotain oikein hyvää oikeaa juustoa (esimerkiksi homejuustoa tai fetaa).

Myös ilman sokeria on melko helppo elää. Vaikeinta on vältellä tuotteissa esiintyvää piilosokeria, esim. ketsuppi, marinadit tai maustekastikkeet. Mutta perinteisiä sokerisia herkkuja ei tosiaan enää tee mieli, vaan herkuttelupäivinä olenkin tehnyt raakasuklaata tai raakakakkuja. Herkuttelen myös taateleilla sekä tuoreilla hedelmillä ja marjoilla.

Vehnästä luopuminen on myöskin ollut melko helppoa ja huomaan sen ehkä eniten vaikuttavan positiivisesti olooni. Sillä välillä kun näitä lipsumisia on tullut ja vehnää tullut hieman syötyä, on vatsa kyllä ollut todella kipeä seuraavana päivänä ja innoissaan olen taas palannut takaisin välttelemään vehnää. Leipänä olen syönyt 100% kaura- tai ruisleipää, mutta kieltämättä välillä voisi tehdä mieli myös jotain vehnää sisältävää höttöleipää. Myöskin pastaa tekisi välillä mieli syödä, mutta ollaan sitten välillä syöty esimerkiksi pavuista tehtyä pastaa, mutta eihän se toki aivan yhtä hyvää ole kuin perinteinen vehnäpasta.

Ruokavalio on muutenkin muuttunut terveellisemmäksi, sillä eineksiä emme syö nykyään ollenkaan (ei kyllä ennenkään niitä ole syöty kuin todella harvoin), emmekä käy juurikaan ulkona syömässä sushia lukuun ottamatta. On niin vaikea ravintolassa miettiä mitä voisi syödä, joten helpompi tehdä ruokaa kotona. Töihinkin otan joka päivä evääksi jonkin herkullisen ja ruokaisan itsetehdyn salaatin. Illalla syödään sitten kotona jokin lämmin ruoka. Välipaloina syön hedelmiä, pähkinöitä, jugurttia tai leipää. Aamuisin syön aina kaurapuuroa marjoilla, piltillä tai mehukeitolla. Toki ruokavalio ei ihan hirvästi kuitenkaan muuttunut, sillä ollaan ennenkin pyritty syömään melko terveellisesti itsetehtyä ruokaa.

Olotilassa ja vatsan toiminnassa olen huomannut merkittävimmän eron tämän parin kuukauden aikana. Olen ollut ehkä hieman pirteämpi ja jaksamista on tullut lisää arkeen. Vatsa ei ole niin sekaisin ja kipeä mitä se on aiemmin välillä ollut. Vaa'alla en ole käynyt, mutta en ole kyllä huomannut että olisin yhtään laihtunut, vaikka olen lukenut että monelle niin käy kun jättää pois vehnän, maidon ja sokerin.

Tämän positiivisen kokemuksen myötä aion kyllä vielä jatkaa tätä ruokavaliota. Toki kyläillessä tai ulkona syödessä en aio aivan liian ehdoton olla ruokavalion suhteen. Mieskään ei pysty koulussa syödessään aivan liian tarkasti noudattamaan ruokavaliota. Kotona silti edelleen tehdään maidotonta, vehnätöntä ja sokeritonta ruokaa.